Maakuntahallitus, kokous 29.8.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 131 Alueiden kestävän kasvun ja elinvoiman tukeminen rahoitus, myönteiset päätökset

VSLDno-2022-135

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Petteri Partanen, elinkeinopäällikkö, petteri.partanen@varsinais-suomi.fi

Perustelut

Kansallista Alueiden kestävän kasvun ja elinvoiman tukemisen määrärahaa (AKKE) käytetään maakuntien liittojen päätösten mukaisesti maakuntastrategian ja hallituksen aluekehittämispäätöksen 2020–2023 toimeenpanoa edistäviin kohteisiin.

Määrärahaa voidaan käyttää esimerkiksi alueiden vahvuuksiin ja erikoistumiseen perustuviin pienimuotoisiin, konkreettisiin kehittämis-, kokeilu- ja selvityshankkeisiin.

Hankkeissa noudatetaan seuraavia valintakriteereitä:

  1. perustuu Varsinais-Suomen maakuntaohjelmaan (pakollinen valintakriteeri) 
  2. edistää suoraan tai välillisesti elinkeinoelämän toimintaedellytyksiä tai työllisyyttä tai 
  3. edistää osaamiseen ja innovaatioihin perustuvaa elinkeinorakenteen uudistumista tai
  4. edistää pienimuotoisia kokeiluja ja pilotointeja
  5. lisäksi aluekehittämiskeskusteluhankkeiden pitää edistää teemojen Saaristomeri tai Osaava työvoima maakunnan TKI-toiminnan takaajana toteuttamista.

10.6.2022 päättyneellä hakukierroksella hakemusten tuli kohdentua yhteen seuraavista AKKE-määrärahoista:

  1. Varsinais-Suomen maakuntastrategian toimeenpanoa ja erityisesti siinä kirjattujen toimenpiteiden toteuttamista edistävät hankkeet. AKKE-rahoitusta on käytettävissä 867 000 euroa.
  2. Alueelliset innovatiiviset ja kokeilevat toimet (AIKO), joilla edistetään alueiden muutosjoustavuutta muuttuvassa toimintaympäristössä, jota ovat viime aikoina haastaneet kansainväliset kriisit. Lisäksi määrärahaa voidaan käyttää rakennemuutosten ennakointiin ja tukemiseen, kestävään elinkeinojen uudistamiseen sekä alueiden älykkääseen sopeutumiseen. Alueellisiin innovaatioihin ja kokeiluihin tarkoitettua määrärahaa on käytettävissä 560 000 euroa.
  3. Hankkeet, jotka edistävät valtion ja Varsinais-Suomen aluekehittämiskeskustelujen yhteistyöasiakirjassa sovittujen teemojen toteuttamista (lue työ- ja elinkeinoministeriön sivuilta lisää). Varsinais-Suomessa AKKE-rahoitettavat teemat ja niiden kehittämisen kärjet ovat:

Saaristomeri

  • Saaristomeren veden laadun parantaminen
  • Kestävä ympärivuotinen matkailu
  • Saavutettavuus: tulevaisuuden tarpeisiin vastaavat saaristoliikenteen yhteydet ja digitalisaation potentiaalien realisointi

Osaava työvoima maakunnan TKI-toiminnan takaajana

  • TKI-rahoituksen kasvattaminen

Saaristomeriteeman edistämiseen on AKKE-rahoitusta käytettävissä 740 000 euroa ja Osaava työvoima maakunnan TKI-toiminnan takaajana 337 000 euroa.

Varsinais-Suomen liittoon saatiin 14 hakemusta, joiden yhteenlaskettu haettu tukirahoitus oli 849 619 euroa. Myönteisten päätösesitysten tukisumma yhteensä on 400 036 euroa. Varsinais-Suomen liitolla on käytettävissä Alueiden kestävän kasvun ja elinvoiman tukeminen -rahoitusta 2,5 miljoonaa euroa.

Myönteiset päätösesitykset (oheismateriaali):

Toimijuutta tukemassa - yhteistyötä ja osallisuutta Varsinais-Suomeen (2022–57). Hakija Tukenasi ry

Hankkeen toteutusaika on 1.9.2022 – 31.8.2024

Hankkeen kuvaus:

Hanke vastaa ajankohtaisiin haasteisiin: Hyvinvointialueen mukanaan tuomiin uudistuksiin sekä yksinäisyyttä kokevien ihmisten määrän valitettavaan kasvuun. Hankkeella tuetaan erityisesti sellaisten poikkisektorillisten toimintamallien / toimintojen kehittymistä, joilla pyritään vähentämään yksinäisyyttä, lisäämään yhteisöllisyyttä ja toimijuutta sekä edistämään kansalaistoimintaa, kuten vapaaehtoistoimintaa.

Hankkeen tavoitteena on:

1. Edistää uusien kumppanuuksien syntymistä sekä maakunnan asukkaiden toimijuutta tukevien toimintojen ja palveluiden ideointia, suunnittelua ja toteuttamista.

2. Kehittää toimintamalli, jota voidaan hyödyntää maakunnassa eri toimijoiden välisen yhteiskehittämisen edistämiseksi liittyen asukkaiden toimijuutta ja yhteisöllisyyttä lisäävien toimenpiteiden suunnitteluun ja toteutukseen.

3. Lisätä asiakasohjausta tekevien työntekijöiden asiantuntijuutta eri toimijoiden maakunnan asukkaille tarjoamista toiminnoista, jotta asukkaita osataan ohjata entistä paremmin heidän toimijuuttaan ja osallisuuttaan tukeviin toimintoihin

Yhteys maakuntaohjelmaan:

Hanke edistää maakuntastrategian seuraavien toimenpiteiden toteutumista mm. tukemalla toimijoiden konkreettisen yhteistyön syntymistä sekä koutsaamalla kumppanuuteen ja rohkeaan kokeilukulttuuriin ja yhteiskehittämiseen:

15. Tunnistetaan uusia yhteistyön, rahoituksen ja viestinnän keinoja, joilla voidaan vahvistaa maakunnan toimijoiden työtä heikommassa olevien väestöryhmien ja esimerkiksi syrjäytymisen ehkäisemiseksi.

17. Rakennetaan varsinaissuomalaisen osallisuuden toimintamalleja, jotka tukevat aktiivista kansalaisuutta ja yhteisöllisyyttä.

20. Varmistetaan kuntien ja kolmannen sektorin yhteistyöllä, että molempien tuottamat palvelut ovat vahvasti ja tunnustetusti osana kuntien palveluvalikoimaa.

Perustelut päätösesitykselle:

Hanke on selkeästi rakennettu ja sisältää konkreettisia toimenpiteitä. Yksinäisyyttä kokevat on tärkeä ja tunnistettu kohderyhmä. Kohdennettu tuki ja koutsaus on tarjolla kaikille maakunnan kunnille. Kahden vuoden toteutusaika mahdollistaa hyvinvointialueen uudistusten huomioimisen. Toteutusaika huomioiden kustannukset ovat kohtuulliset.

Osaamisen ensiapua yrittäjille – kumppanuusmallin rakentaminen (2022–62). Hakija Varsinais-Suomen Yrittäjät. Osatoteuttaja Raision seudun koulutuskuntayhtymä

Hankkeen toteutusaika on 1.9.2022-31.12.2023

Hankkeen kuvaus:

Hankkeen myötä saadaan käsitys siitä, kuinka Varsinais-Suomen koulutusorganisaatiot, julkishallinnon toimijat ja muut asiantuntijatahot voivat ketterästi ja tehokkaasti vastata yrittäjien ja yritysten osaamiseen liittyviin akuutteihin palvelutarpeisiin. Kumppanuusmallista tuotetaan hankkeessa yhteistyöverkoston toimintaa kuvaava ja ohjaava mallinnus, mikä mahdollistaa mallin kopioimisen ja hyödyntämisen tulevassa osaamisekosysteemin rakentamiseen tähtäävässä toiminnassa niin alueellisella, maakunnallisella kuin kansallisella tasolla. Hankkeessa syntyy yrityksille ja yrittäjille suunnattu selkeä palvelupolku yritysten osaamishaasteiden ripeää ratkaisemista varten.

Yhteys maakuntaohjelmaan:

Hanke vastaa maakuntaohjelman tavoitteeseen 8: Maakunnan korkea ja monipuolinen osaaminen kanavoituu alueen hyvinvoinniksi. Jatkuvaa oppimista ja elämänkokemusta arvostetaan. Hankkeessa toteutuvat tavoitteeseen 8 liittyvät toimenpiteet 21. Varmistetaan mahdollisuus jatkuvaan oppimiseen, hyvään työelämään ja siellä kehittymiseen sekä vahvistetaan samalla osaavan työvoiman saatavuutta, 22. Vahvistetaan ja rakennetaan lisää suoria rekrytointikanavia ja työharjoittelumalleja oppilaitosten ja yritysten välille ja 23. Muodostetaan oppilaitosten ja yritysten yhteistyötä edistäviä ekosysteemejä.

Perustelut päätösesitykselle:

Laajalla yhteistyöllä valmisteltu ja hyvin taustoitettu hanke. Hyvä hakijakombinaatio pää- ja osatoteuttajan osalta. Vastaa konkreettiseen tarpeeseen eli osaavan työvoiman saatavuuteen. Painopiste on pk- ja mikroyrittäjien tarpeissa ja tavoitteena on nopea toimintamalli näihin tarpeisiin vastaamisessa.

Töihin maalle (2022–72). Hakija Pöytyän kunta

 Hankkeen toteutusaika on 1.9.2022-31.8.2023

Hankkeen kuvaus:

Hankkeen tavoitteena on 

  1. Saada työntekijöitä alueen yrityksiin 
  2. Tuoda esille, millaista arki Auranmaalla on 
  3. Luoda ajankohtainen kuva maaseudusta yleensä (kumota harhaluulo, ettei maalla olisi töitä) 
  4. Nostaa esille etätyöskentelyn tuomat mahdollisuudet 
  5. Tutustuttaa alueen yritykset toisiinsa 
  6. Kouluttaa alueen yrittäjiä onnistuneeseen rekrytointiprosessiin 

Yhteys maakuntaohjelmaan:

Hanke toteuttaa maakuntaohjelmaa monelta eri tasolta. (1) Ensinnäkin maakuntaohjelman tavoitteena on, että kaupungit ja maaseudut toimivat tasapainoisesti rinnakkain ja kehittyvät omista lähtökohdistaan käsin; Tehdään Varsinais-Suomesta monipaikkaisuuden edelläkävijä ja tässä etätyömahdollisuudet ovat yksi avaintekijä. (2) Toiseksi maakuntaohjelmassa mainitaan halu tehdä Varsinais-Suomesta maan yrittäjämyönteisin maakunta: kutsutaan yritykset kehittämistoimenpiteisiin mukaan ja tuetaan yhteistyötä yritysten, kuntien ja kehitysyhtiöiden välillä. Hanke toteuttaa tätä tavoitetta, sillä se toteutetaan yhdessä yrittäjien kanssa. (3) Kolmanneksi maakunta haluaa houkutella yhä enemmän osaajia niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin (tuetaan paikkariippuman rekrytointikulttuurin käyttöönottoa), johon hanke lisäksi vastaa.

Perustelut päätösesitykselle:

Hankkeessa on mukana viisi kuntaa kuntaa: Pöytyä, Oripää, Koski TL, Marttila ja Aura. Taustalla on tarve osaavan työvoiman saatavuudesta ja keskeisenä kohderyhmänä on osaajia tarvitsevat yritykset. Merkittävän rakennemuutoksen koko Auranmaan työssäkäyntialueeseen aiheuttaa tulevana syksynä tapahtuva Metsä Fibren Pöytyän Kyrön sahan lopetus. Hankkeessa on hyvä linkitys TE2024-uudistukseen.

SAARI (SaaristoRider) (2022–73). Hakija Pro Litore ry. Osatoteuttaja Baltic Sea Action Group

Hankkeen toteutusaika on 1.1.2023-31.12.2024

Hankkeen kuvaus:

Hankkeessa tuotetaan tarkkuudeltaan ja kattavuudeltaan täysin uudenlaista taustatietoa vedenalaisten ympäristötyyppien ja veden laadun vaihtelusta Gullkronan merellisellä suojelualueella ja sen lähiympäristössä. 

Tällainen tutkittu tieto on välttämätöntä sekä suojelun vaikuttavuusseurannan luotettavuuden että uusien suojelutoimenpiteiden kohdentamisen kannalta. Koska hankkeessa pilotoitava toimintamalli on vapaasti skaalautuva ja monistettava, sen tulisi olla sellaisenaan sovellettavissa missä tahansa rannikkoympäristössä kustannustehokkaana ympäristönhallintatyökaluna. Hankkeessa toteutettava laajamittainen panostus sekä tietoaineistojen että toimintamallin jalkauttamiseen on ensiarvoisen tärkeää faktapohjaista mielipidevaikuttamista, jolla pyritään vesistölle, ilmastolle ja taloudelle synergistisesti hyödyllisten toimintatapojen edistämiseen. 

Yhteys maakuntaohjelmaan:

Hankkeessa edistetään Saaristomeren vedenlaadun seurantaa (tavoite 3, toimenpide 7) tuottamalla uudenlaista tietoa mm. ravinnevalumista ja -kuormituksesta. Innovatiivisen tutkimuksen ja tekniikan kautta edistetään tavoitetta 17 ja sen toimenpidettä 41 samalla, kun Saaristomeren meriluonnon ainutlaatuisuutta korostetaan viestinnällisesti.

Perustelut päätösesitykselle:

Hanke tukee aluekehittämiskeskustelujen Saaristomeri-teeman toteuttamista. Suunnitelma on huolella laadittu ja sisältää konkreettisia toimenpiteitä. Toimintamalli on monistettavissa myös muille alueille. Viestintään on kiinnitetty erityistä huomiota. Tuloksilla on kytkentä myös matkailuun ja virkistykseen.

Varsinais-Suomesta virtuaalituotannon koulutus- ja kehityskeskus (2022–74). Hakija Turku Science Park Oy. Osatoteuttaja Turun ammattikorkeakoulu Oy 

Hankkeen toteutusaika on 1.9.2022-30.9.2023

Hankkeen kuvaus:

Hankkeen taustalla on virtuaalituotantojen määrän valtava kasvu ja samaan aikaan osaajapula virtuaaliteknologian osaajista. Virtuaalisen tuotannon tarjoama digitaalinen teknologia tarjoaa uusia ratkaisuja ja palveluita av-teollisuuden lisäksi muiden kärkialojen kuten meri- ja lääketeollisuuden suunnittelun, simulaatioiden, tuotekehityksen ja koulutuksen tarpeisiin. Hankkeen tavoitteena on lisätä alueellista AR-, VR-, ja XR osaamispääomaa maakunnan korkeakouluissa ja yrityksissä. Pitkän aikavälin tavoitteena on luoda Varsinais-Suomesta kansallinen virtuaalituotannon koulutus- ja kehityskeskittymä, jonka toiminta perustuu kansainväliseen yhteistyöhön. 

Yhteys maakuntaohjelmaan:

V-S visiossa maakunta on vuonna 2040 muutoksia ennakoiva ja kasvuhakuinen digimaakunta: kansainvälisesti tunnettu tieteen, kulttuurin ja yrittämisen toimijayhteisö, jossa yhtenäinen ja monialainen toimijaverkko houkuttelee investoimaan ja luomaan kestävää ja innovatiivista yhteiskuntaa. V-S on tasa-arvoisen digitalisaation ja osaamisen sekä työperäisen maahanmuuton edelläkävijä, joka kasvaa kestävästi keskimääräistä nopeammin. Maakunnan kasvu perustuu ensi sijassa osaamiseen, monipuoliseen elinkeinorakenteeseen, innovaatioihin ja digitalisaation menestyksekkääseen hyödyntämiseen. Näin V-S houkuttelee uusia osaajia, yrityksiä ja investointeja. Hankkeen luodessa V-S:sta kansallinen virtuaalituotannon koulutus- ja kehityskeskittymä, muodostuu samalla maakuntastrategiassa toivottuja oppilaitosten ja yritysten yhteistyötä edistäviä ekosysteemejä.

Perustelut päätösesitykselle:

Hyvin rakennettu ja taustoitettu hanke, joka audiovisuaalisen teollisuuden lisäksi palvelee myös maakunnan muiden kärkialojen tarpeita. Hankkeen toteuttajilla on hyvä osaaminen ja verkostot virtuaalituotantojen alalla. Hanke on luonteeltaan uutta kasvua mahdollistava ja alusta lähtien kansainvälistä yhteistyötä sisältävä.

Pitkäaikaistyöttömien vuokratyömallin kehittäminen 2022–2023 (2022–76). Hakija Yrityssalo Oy

Hankkeessa fokuksena ovat pitkäaikaistyöttömät (04/2022 n. 700 hlöä Salon työttömistä), jotka eivät työllisty, vaikka Salossa on paljon avoimia työpaikkoja. Pitkäaikaistyöttömien työllistyminen avoimille työmarkkinoille sekä työmarkkinoiden kohtaantohaaste edellyttää uusia innovatiivisia ratkaisuja. Hankkeen kokeilutoimenpiteillä pilotoidaan julkinen vuokratyömalli pitkäaikaistyöttömille, jossa huomioidaan lisätuen tarve työelämän vaatimusten täyttämisessä. 

Kohderyhmänä ovat pitkäaikaistyöttömät sekä ne työnantajayritykset, joilla on halu osallistua pilotointivaiheeseen ja palkata pitkäaikaistyötön hankkeessa konseptoitavan vuokratyömallin mukaisesti. Hanketoimijoina ovat julkisen sektorin toimijat Salossa, jotka tässä hankkeessa ovat kumppaneita ja jotka yhdessä ratkaisevat pitkäaikaistyöttömien työllistämisen haasteita kokeilutoiminnan avulla. 

Yhteys maakuntaohjelmaan:

Keskeisessä roolissa on uudenlaisen ja kestävän kumppanuusmallin suunnittelu, konseptointi ja pilotointi yhteistyössä verkostokumppanien kanssa. Tuloksena myötävaikutetaan väestön hyvinvointiin (vrt. työelämään pääsy), yritysten elinvoimaisuuteen (vrt. helpotusta osaajapulaan) ja julkisten toimijoiden verkostomaiseen toimintatapaan ja ns. aktiivisen ratkaisijan rooliin, joilla saavutetaan yhdessä edelläkävijän roolia ja kestäviä ratkaisuja. Hankkeella vaikutetaan erityisesti V-S maakuntastrategian toimenpiteiseen: 16. Tunnistetaan uusia yhteistyön, rahoituksen ja viestinnän keinoja, joilla voidaan vahvistaa maakunnan toimijoiden työtä heikossa työmarkkina-asemassa olevien väestöryhmien ja esimerkiksi syrjäytymisen ehkäisemiseksi.

Perustelut päätösesitykselle:

Hankkeella on selkeät tavoitteet ja konkreettiset toimenpiteet. Pitkäaikaistyöttömien auttaminen on tunnistettu tarve. Toimenpiteet kohdistuvat myös työnantajayrityksiin. Mukana on myös ennaltaehkäisevä elementti nuorten osalta. Hanke tukee TE2024 uudistuksen toteuttamista.

MAKKO - Matkailun kestävä kehittäminen osallistamalla (2022–77). Hakija Kimitoons kommun

Hankkeen toteutusaika on 1.9.2022-31.8.2024

Hankkeen kuvaus:

Skärgårdens besökarantal har ökat mycket under de senaste åren, och trenden ser ut att hälla i sig. Samtidigt kämpar man med en minskande befolkningsutveckling, l längden leder utvecklingen till en ohållbar säsongspolarisering med överbelastning sommartid och överkapacitet under lågsäsongen. Projektets målsättning är att genom konkreta åtgärder arbeta för mindre säsongsberoende och för en hållbarare turism. Projektets pilotområde är Kimitoön, men modellen är tillämpbar på vilket som helst skärgårds- och landsbygdsområde. Tyngdpunkten för åtgärderna är att skapa nya aktiviteter och rutter också utanför högsäsongen. Gällande åtgärderna är fokus lika mycket på metoden som på resultaten, det vill säga hur åtgärderna formas och resultaten skapas. l projektet engageras användarna i utvecklingsprocessen direkt från början. Som användare definieras i första hand invånare (fastboende och fritidsboende) och besökare. l andra hand involveras också ägare/arrangörer, det vill säga de som är ansvariga för verksamhetens och aktiviteternas fortsättning också efter projektets slut. Tredje fokusområdet är kommunikation och tillgänglighet. Inom ramen för projektet skapas en användarvänlig digital plattform för både informationsspridning och kommunikation.

Yhteys maakuntaohjelmaan:

Projektet resulterar i en modell med konkreta åtgärder som stöder Egentliga Finland i processen att bli en föregångare inom hållbar turism. Utveckling av aktiviteter och tjänster på landsbygden och i skärgården även utanför högsäsongen är konkreta åtgärder för att främja säsongsförlängning och multilokalitet. Goda digitala tjänster är en förutsättning för bättre tillgänglighet både fysiskt och online. Deltagande planering och byggande av verksamhetsmodeller för aktivt deltagande och gemenskap är i fokus genom hela projektet. Samarbetet mellan kommunen och föreningarna skapar nya aktiviteter och tjänster. Samarbete och partnerskap kommer att vara en förutsättning for den framtida kommunens sätt att fungera. Detta tangeras i både Kimitoons nya strategi och i landskapsprogrammet.

Perustelut päätösesitykselle:

Hanke tukee aluekehittämiskeskustelujen Saaristomeri-teeman toteuttamista. Eri toimijat otetaan mukaan heti hankkeen alusta lähtien osallistavan suunnittelun avulla. Hankkeella on kytkös pohjoismaiseen saaristoyhteistyöhön ja siellä tehtyihin havaintoihin koskien esim. kausivaihtelua ekologisesta näkökulmasta.

Hankkeet on käsitelty maakunnan yhteistyöryhmän sihteeristössä 23.6.2022

Ehdotus

Esittelijä

Tarja Nuotio, aluekehitysjohtaja, tarja.nuotio@varsinais-suomi.fi

Hankerahoitusjaosto päättää esittää maakuntahallitukselle, että

Tukenasi ry:lle myönnetään hankkeeseen ”Toimijuutta tukemassa - yhteistyötä ja osallisuutta Varsinais-Suomeen” (2022–57) Alueiden kestävän kasvun ja elinvoiman tukeminen -rahoitusta 70,0 prosenttia hankkeen hyväksyttävistä kokonaiskustannuksista (67 610 euroa), kuitenkin enintään 47 327 euroa.

Varsinais-Suomen Yrittäjille, osatoteuttaja Raision seudun koulutuskuntayhtymä, myönnetään hankkeeseen ”Osaamisen ensiapua yrittäjille – kumppanuusmallin rakentaminen” (2022–62) Alueiden kestävän kasvun ja elinvoiman tukeminen, alueelliset innovatiiviset ja kokeilevat toimet -rahoitusta 70,0 prosenttia hankkeen hyväksyttävistä kokonaiskustannuksista (70 700 euroa), kuitenkin enintään 49 490 euroa.

Pöytyän kunnalle myönnetään hankkeeseen ”Töihin maalle” (2022–72) Alueiden kestävän kasvun ja elinvoiman tukeminen -rahoitusta 70,0 prosenttia hankkeen hyväksyttävistä kokonaiskustannuksista (78 400 euroa), kuitenkin enintään 54 880 euroa.

Pro Litore ry:lle, osatoteuttaja Baltic Sea Action Group, myönnetään hankkeeseen ”SAARI (SaaristoRider)” (2022–73) Alueiden kestävän kasvun ja elinvoiman tukeminen, aluekehittämiskeskustelut -rahoitusta 70,0 prosenttia hankkeen hyväksyttävistä kokonaiskustannuksista (98 042 euroa), kuitenkin enintään 68 629 euroa.

Turku Science Park Oy:lle, osatoteuttaja Turun ammattikorkeakoulu Oy, myönnetään hankkeeseen ”Varsinais-Suomesta virtuaalituotannon koulutus- ja kehityskeskus” (2022–74) Alueiden kestävän kasvun ja elinvoiman tukeminen -rahoitusta 70,0 prosenttia hankkeen hyväksyttävistä kokonaiskustannuksista (98 000 euroa), kuitenkin enintään 68 600 euroa.

Yrityssalo Oy:lle myönnetään hankkeeseen ”Pitkäaikaistyöttömien vuokratyömallin kehittäminen 2022–2023” (2022–76) Alueiden kestävän kasvun ja elinvoiman tukeminen, alueelliset innovatiiviset ja kokeilevat toimet -rahoitusta 70,0 prosenttia hankkeen hyväksyttävistä kokonaiskustannuksista (72 072 euroa), kuitenkin enintään 50 450 euroa.

Kemiönsaaren kunnalle myönnetään hankkeeseen ”MAKKO - Matkailun kestävä kehittäminen osallistamalla” (2022–77) Alueiden kestävän kasvun ja elinvoiman tukeminen, aluekehittämiskeskustelut -rahoitusta 70,0 prosenttia hankkeen hyväksyttävistä kokonaiskustannuksista (86 656 euroa), kuitenkin enintään 60 659 euroa.

Päätös

Juhani Nummentalo ilmoitti esteellisyytensä hankkeen "Pitkäaikaistyöttömien vuokratyömallin kehittäminen 2022–2023 (2022–76)." käsittelyssä ja poistui asiakohdan käsittelyn ajaksi kokouksesta.

Lea Räisänen ilmoitti esteellisyytensä hankkeen "MAKKO - Matkailun kestävä kehittäminen osallistamalla (2022–77)." käsittelyssä ja poistui asiakohdan käsittelyn ajaksi kokouksesta.

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

  • Petteri Partanen, elinkeinopäällikkö, petteri.partanen@varsinais-suomi.fi

  • Kari Häkämies, maakuntajohtaja, kari.hakamies@varsinais-suomi.fi

Maakuntahallitus päättää, että

Tukenasi ry:lle myönnetään hankkeeseen ”Toimijuutta tukemassa - yhteistyötä ja osallisuutta Varsinais-Suomeen” (2022–57) Alueiden kestävän kasvun ja elinvoiman tukeminen -rahoitusta 70,0 prosenttia hankkeen hyväksyttävistä kokonaiskustannuksista (67 610 euroa), kuitenkin enintään 47 327 euroa.

Varsinais-Suomen Yrittäjille, osatoteuttaja Raision seudun koulutuskuntayhtymä, myönnetään hankkeeseen ”Osaamisen ensiapua yrittäjille – kumppanuusmallin rakentaminen” (2022–62) Alueiden kestävän kasvun ja elinvoiman tukeminen, alueelliset innovatiiviset ja kokeilevat toimet -rahoitusta 70,0 prosenttia hankkeen hyväksyttävistä kokonaiskustannuksista (70 700 euroa), kuitenkin enintään 49 490 euroa.

Pöytyän kunnalle myönnetään hankkeeseen ”Töihin maalle” (2022–72) Alueiden kestävän kasvun ja elinvoiman tukeminen -rahoitusta 70,0 prosenttia hankkeen hyväksyttävistä kokonaiskustannuksista (78 400 euroa), kuitenkin enintään 54 880 euroa.

Pro Litore ry:lle, osatoteuttaja Baltic Sea Action Group, myönnetään hankkeeseen ”SAARI (SaaristoRider)” (2022–73) Alueiden kestävän kasvun ja elinvoiman tukeminen, aluekehittämiskeskustelut -rahoitusta 70,0 prosenttia hankkeen hyväksyttävistä kokonaiskustannuksista (98 042 euroa), kuitenkin enintään 68 629 euroa.

Turku Science Park Oy:lle, osatoteuttaja Turun ammattikorkeakoulu Oy, myönnetään hankkeeseen ”Varsinais-Suomesta virtuaalituotannon koulutus- ja kehityskeskus” (2022–74) Alueiden kestävän kasvun ja elinvoiman tukeminen -rahoitusta 70,0 prosenttia hankkeen hyväksyttävistä kokonaiskustannuksista (98 000 euroa), kuitenkin enintään 68 600 euroa.

Yrityssalo Oy:lle myönnetään hankkeeseen ”Pitkäaikaistyöttömien vuokratyömallin kehittäminen 2022–2023” (2022–76) Alueiden kestävän kasvun ja elinvoiman tukeminen, alueelliset innovatiiviset ja kokeilevat toimet -rahoitusta 70,0 prosenttia hankkeen hyväksyttävistä kokonaiskustannuksista (72 072 euroa), kuitenkin enintään 50 450 euroa.

Kemiönsaaren kunnalle myönnetään hankkeeseen ”MAKKO - Matkailun kestävä kehittäminen osallistamalla” (2022–77) Alueiden kestävän kasvun ja elinvoiman tukeminen, aluekehittämiskeskustelut -rahoitusta 70,0 prosenttia hankkeen hyväksyttävistä kokonaiskustannuksista (86 656 euroa), kuitenkin enintään 60 659 euroa.

Päätös

Merkittiin, että Juhani Nummentalo ja Saija Karnisto-Toivonen ilmoittivat olevansa esteellisiä (yhteisöjäävit)  Pitkäaikaistyöttömien vuokratyömallin kehittäminen 2022–2023 -hankkeessa. He poistuivat hankkeen käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.

Ehdotus hyväksyttiin.

_____

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusohje

Tähän päätökseen tyytymätön voi  tehdä kuntalain 134 §:n 1 mom. mukaisen kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen). Kuntayhtymän viranomaisen päätöksestä oikaisuvaatimuksen saa tehdä myös kuntayhtymän jäsenkunta ja sen jäsen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Varsinais-Suomen liiton maakuntahallitus
Linnankatu 52 B
PL 273
20101 Turku
sähköposti: kirjaamo@varsinais-suomi.fi

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava kuntayhtymän kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon päätöksestä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä, jollei muuta näytetä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen. Tuomioistuinten ja eräiden oikeushallintoviranomaisten suoritteista perittävistä maksuista annetun lain (1455/2015) nojalla muutoksenhakijalta peritään oikeudenkäyntimaksua hallinto-oikeudessa 260 euroa.

Oikaisuvaatimuksen sisältö

Oikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi vaatimus perusteineen ja se on tekijän allekirjoitettava.