Maakuntahallitus, kokous 30.1.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 9 Kuntien METSO-rantajatkumot -hankkeen käynnistämispäätös

VSLDno-2023-23

Valmistelija

  • Heikki Saarento, suunnittelujohtaja, heikki.saarento@varsinais-suomi.fi
  • Riikka Leskinen, toimialapäällikkö, riikka.leskinen@valonia.fi

Perustelut

Kuntien METSO-rantajatkumot -hanke on saanut myönteisen rahoituspäätöksen maa- ja metsätalousministeriöltä METSO-ohjelman yhteistoimintaverkostoja rahoittavassa hankehaussa. Metsien suojelua, hoitoa ja muuta käyttöä sovitetaan yhteen Metso-yhteistoimintaverkostoissa. Hanketta toteutetaan yhteistyössä Tapio Palvelut Oy:n, Salon ja Uudenkaupungin kaupunkien kanssa sekä Varsinais-Suomen ELY-keskuksen ja Suomen metsäkeskuksen kanssa. Lisäksi yhteistoimintaa toteutetaan laajasti hankealueilla maan- ja metsänomistajien, yhdistysten ja yritysten kanssa.​ 

Hankkeessa kehitetään kunnan omistamien pienvesien ja rantakohteiden kunnostusta ja suojelua sekä niiden ympärille yhteistoimintaa naapurikiinteistöjen maanomistajien kanssa. Hankkeessa ovat mukana Salon ja Uudenkaupungin kaupungit, joiden alueella yhteistoimintaa erityisesti kehitetään. Hankkeen tarjoaman tuen myötä rantojen monimuotoisuusjatkumot vahvistuvat niin kunnan maankäytön päätöksenteon kautta kuin maanomistajayhteistyöllä. Monipuolisella viestinnällä ja käytännönläheisillä maastokoulutuksilla tehostetaan METSO-ohjelman päämäärien saavuttamista ja edistetään maanomistajalähtöistä monitavoitteista metsänhoidon suunnittelua.  

​Hankkeen yhteistyökunnissa pienvesi- ja rantaluontokohteita tunnistetaan paikkatietomenetelmiä hyödyntäen. Hankkeessa testataan kuntien käyttöön työskentelytapaa luontotiedon käyttöönottamiseksi maankäytön suunnittelussa. Hanke tukee seuraavia Varsinais-Suomen maakuntastrategian toimenpiteitä: 42. Otetaan käyttöön ja etsitään keinoja, joilla luonnon monimuotoisuutta parannetaan yritysten ja kuntien vastuullisuus- ja kestävyystavoitteiden kautta ja 44. Kunnat, valtio ja maanomistajat toteuttavat yhdessä luonnon monimuotoisuutta lisääviä toimenpiteitä ja perustavat riittävän kattavan suojelu- sekä viherrakenneverkoston. 

Hankkeen kesto on 1.2.2023 – 31.12.2025. Hankkeen kokonaisbudjetti on 177 000 euroa, josta Valonian/Varsinais-Suomen liiton omarahoitusosuus on 9 000 euroa. Hankkeelle perustetaan oma kustannuspaikka.  

Ehdotus

Maakuntahallitus päättää   

  1. käynnistää Kuntien METSO-rantajatkumot -hankkeen

  1. perustaa hankkeelle liiton kirjanpitoon omakatteisen kustannuspaikan

  1. että suunnittelujohtaja Heikki Saarento allekirjoittaa hankkeeseen liittyvät sopimukset ja sitoumukset.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

_____