Perustelut
Ympäristöministeriö pyytää lausuntoja keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelmasta 20.8.2025 mennessä. Ympäristöministeriö on yhdessä muiden ministeriöiden kanssa valmistellut luonnoksen keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelmaksi. Ilmastolain (423/2022) mukaan valtioneuvosto hyväksyy keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan kerran vaalikaudessa.
Keskipitkän aikavälin ilmastosuunnitelma (KAISU3) kuvaa taakanjakosektorin ilmastotoimien nykytilanteen ja ennusteet sekä päivittää toimenpiteet, jotta tavoitteet saavutettaisiin päätetyissä EU:n ja ilmastolain mukaisissa aikatauluissa. Käytännössä kyse on vuosille 2030, 2035 ja 2040 asetetuista tavoitteista.
Vaikka taakanjakosektorin kokonaispäästöt ovatkin laskeneet jonkin verran, on kehitys ollut huomattavasti hitaampaa kuin päästökauppasektorilla (katso kuviot liitteessä). Taakanjakosektorista on tullut suurin päästöjen tuottaja 2020-luvulla, kun päästökauppasektorin khk-päästöt ovat laskeneet nopeasti. Toimenpiteet taakanjakosektorin päästöjen vähentämiseksi ovatkin olennaisia, ja niihin on myös kansallista vaikutusvaltaa. Sektorin suurimmat päästöluokat ovat liikenne ja maatalous. Kaikkiaan taakanjakosektorille kuuluvat seuraavat toiminnot:
- liikenne
- maatalous
- rakennusten erillislämmitys
- työkoneet
- jätehuolto
- F-kaasut (fluorikaasut)
- päästökaupan ulkopuolinen teollisuus (pääosa päästökauppasektorilla)
- muu energiankäyttö (energia-ala ja teollisuus kuuluvat pääosin päästökauppasektorille)
KAISU3-työn sekä energia- ja ilmastostrategialuonnoksen taustalle on tehty päästökehityksen tulevaisuusskenaariot aina vuoteen 2050 asti KEITO-tutkimushankkeessa, jota veti VTT. Tehtyjen KEITO-ennusteiden nykytoimiskenaarion mukaan taakanjakosektorin päästöt tulevat laskemaan lähes tavoitteiden ja päästökiintiöiden mukaisesti. Vuonna 2030 päästöjen tulisi olla Suomelle EU-lainsäädännössä asetetun -50 % velvoitteen mukaisesti 17,1 Mt CO2-ekv., mutta tuolloin nykytoimien ja velvoitteen välille jää n. 1,8 miljoonan tonnin päästökuilu. Tavoite on kuitenkin luonteeltaan kumulatiivinen ja kohdistuu koko jaksolle 2021–2030. Päästövähennysten vajausta kaudella 2021–2030 katetaan lisätoimilla, jotka muodostavat KAISU3-luonnoksessa esitettävän taakanjakosektorin toimenpideohjelman.
KAISU3-luonnoksessa esitettyjen toimenpiteiden vaikuttavuutta on arvioitu ohjelman yhteenvedossa. Arvion mukaan vuoden 2030 50 %:n päästövähennysvelvoite voidaan todennäköisesti saavuttaa pienellä marginaalilla ottaen huomioon käytössä olevat joustot. Niin kutsuttu ETS-jousto tarkoittaa sitä, että vastaava päästö on saavutettava päästökauppasektorilla. Lopputulos riippuu kuitenkin ratkaisevalla tavalla siitä, kuinka paljon aikaisempien vuosien ylijäämäyksiköitä on jäljellä vuonna 2030. Arviossa on paljon erilaisia epävarmuuksia, ja Suomen jakson 2021–2030 taakanjakoasetuksen velvoitteen täyttämiseen liittyy riskejä. Merkittävin riski on maankäyttösektorin vajeen siirtyminen taakanjakosektorin kannettavaksi, mutta myös taakanjakosektorin omien toimien toimeenpanoon liittyy epävarmuutta, joka voi vaarantaa velvoitteen täyttämistä. Mittaluokaltaan maankäyttösektoriin liittyvä riski on moninkertainen verrattuna KAISU3- suunnitelman toimien vaikuttavuuteen liittyviin riskeihin.
Taakanjakosektori on osa päästöjen ja poistumien kokonaistasetta
Taakanjakosektorin päästökehitys kytkeytyy erottamattomasti myös päästökauppa- ja maankäyttösektoreihin. Maankäyttösektorille on ennustettu suurta nettopäästöä (esim. noin 14 Mt CO2-ekv vuonna 2030). Nielutavoitteita ei siis tulla saavuttamaan, ei myöskään päästöjen ja poistojen kokonaistaseen tavoitetta. Nielujen kuilua ei myöskään pystytä kuromaan umpeen maankäyttösektorilla, mikä tarkoittaa sitä, että päästövähennystarpeet siirtyvät taakanjakosektorille lisävelvoitteina.
KAISU3-luonnoksessa tilanne tiivistetään seuraavasti: ”Ilmastolain mukaan Suomen tavoitteena on olla hiilineutraali 2035 ja hiilinegatiivinen pian tämän jälkeen. Hiilineutraaliudessa keskeistä on sekä hiilinielujen että päästöjen taso… KEITO-työn skenaarioissa on tarkasteltu sekä päästökauppa- ja taakanjakosektorin kokonaispäästöjä että maankäyttösektorin nettonieluja/-päästöjä. Skenaariot perustuvat nykyisiin toimiin eivätkä sisällä uusia politiikkatoimia. Päästökauppa- ja taakanjakosektorin kokonaispäästöt ovat skenaariossa tasolla 21,9 Mt CO2-ekv., josta taakanjakosektorin osuus on noin 70 prosenttia. Koska päästökaupan osuus jää vuoden 2035 tasolla niin pieneksi on selvää, että taakanjakosektorin osuus tarvittavista lisäpäästövähennyksistä on huomattava. Maankäyttösektorin nettopäästö vuonna 2035 on tuntuva laaditun nykytoimiskenaarion perusteella, n. 16 Mt CO2-ekv. Päästövähennystarve riippuu toisin sanoen ratkaisevasti maankäyttösektorin kehityksestä. Hiilineutraaliustavoitteen saavuttaminen edellyttää, että eri sektoreiden toimet sovitetaan yhteen niin, että saavutettava päästö- ja nielukehitys on riittävä. Mikäli yhden sektorin lisätoimien vaikuttavuus jää vaatimattomaksi, paine toteuttaa vaikuttavia lisätoimia siirtyy toiselle sektorille.”
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Jyri Arponen, maakuntajohtaja, jyri.arponen@varsinais-suomi.fi
Maakuntahallitus päättää merkitä tiedoksi seuraavan lausuntopalvelun kautta annetun (19.8.) asiantuntijalausunnon. Varsinais-Suomen liiton virasto on aikataulusyistä (dl. 20.8.2025) antanut seuraavat kommentit lausuntopalveluun valmiiksi asetettuihin kommenttikohtiin koskien seuraavia lausuntopyynnön osioita. Lausunto on jäsennetty lausuntopalvelun kysymysten mukaisesti.
Toimenpideohjelma tavoitteiden saavuttamiseksi
Varsinais-Suomessa lähes kaikki kunnat ovat asettaneet ilmastotavoitteen sekä käynnistäneet konkreettiset toimet tavoitteeseen pääsemiseksi. Pitkällä aikavälillä vuodesta 2005 lähtien Varsinais-Suomen kokonaispäästöt ovat vähentyneet 44 prosenttia, mikä on enemmän kuin koko maassa keskimäärin. Päästöt asukasta kohden laskettuna ovat vähentyneet 48 prosenttia vuodesta 2005 vuoteen 2023. Varsinais-Suomi on alueena sitoutunut hiilineutraaliuteen vuoteen 2035 mennessä ja samalla monet alueen kaupungit ja kunnat tavoittelevat edelläkävijöitä nopeampaa päästövähenemää. Ilmastolain tavoitteista on tärkeää pitää kiinni ja näin luoda ennustettava toimintaympäristö yritysten kestävyysinvestoinneille. Tähän tulee myös toimenpideohjelman pyrkiä.
KAISU3-luonnoksessa esitetyn vaikuttavuusarvion mukaan suunnitelman toimenpiteiden avulla olisi mahdollista saavuttaa taakanjakosektorin vähennystavoitteet vuodelle 2030 rimaa hipoen, kun laskennassa käytetään lisäksi joustoja päästökauppasektorilta. Luonnoksen mukaan on erittäin todennäköistä, että maankäyttösektorilla todentuvat suuret päästöt tulevat heijastumaan taakanjakosektorille tuntuvina lisävelvoitteina – siitäkin huolimatta, että niitä saataisiin vähennettyä maankäyttösektorin omilla toimenpiteillä ja poistojen (nielujen) mahdollisesti kehittyvällä kansainvälisellä kaupalla. Khk-päästöjen ja -poistojen kokonaistaseen huolestuttavan kehitysennusteen valossa kysytäänkin, onko KAISUn toimenpidesuunnitelma kyllin tehokas, vaikuttava ja kunnianhimoinen, jotta myös nuo maankäyttösektorilta todennäköisesti kaatuvat riskit saataisiin käsiteltyä EU:n ja ilmastolain tavoitteiden ja sääntöjen mukaisesti? KAISU3:n jatkotyöskentelyssä tavoitetasoa tulisi nostaa siten, että toimenpiteiden vaikuttavuus kattaisi ainakin osan maankäyttösektorilta realisoituvista riskeistä.
Liikenne
Liikenteen päästöjen osalta lisätoimet ovat skenaarioiden mukaan erityisen keskeisiä. Samalla luonnoksessa esitetyistä liikenteen toimista merkittävä osa suunnitellaan rahoitettavaksi sosiaalisen ilmastorahaston kautta. Sopiviin kohteisiin lisärahoituksena se onkin kannatettavaa. Mikäli valtion budjettirahoitusta kuitenkin suunnitellaan korvattavan Sosiaalisen ilmastorahaston varoilla, tuo se epävarmuutta toimien toteutumiseen, kun Suomen suunnitelmaa sosiaalisen ilmastorahoituksen kohdentumisesta ei ole vielä hyväksytty. Onkin mahdollista, että kaikki esitettyjä toimia ei voi kohdentaa vaikuttavimpiin tai nyt suunniteltuihin kohteisiin.
MAL-sopimukset ovat keskeinen työkalu kaupunkien kestävän ja vähäpäästöisen yhdyskuntarakenteen ja liikennejärjestelmän kehittämisessä. Samalla Traficomim arvio sen nykytoimilla saavutettavista päästövähennyksistä on varsin maltillinen. Olisi tärkeää arvioida, voisiko MAL-sopimusten puitteissa saada toteutettua nykyistä merkittävämpiä päästövähennystoimia esimerkiksi merkittävillä panostuksella kestäviin kulkumuotoihin kaupunkialueilla.
Lähijunaliikenteen kehittämistä ei ole nostettu lainkaan esille, vaikka se voisi useilla kaupunkiseuduilla olla keino, jolla voitaisiin saada nopeitakin muutoksia kulkutavoissa. Varsinais-Suomessa paikallisjunaliikenteen mahdollisesta käyttöasteesta ja potentiaalista työmatkaliikenteessä tehtyjen selvitysten mukaan paikallisjunaliikenne koetaan aitona vaihtoehtona auton käytölle sekä vapaamman liikkumisen mahdollistajana autottomille. Paikallisjunaliikenne edesauttaa kattavan ja toimivan matkaketjuverkoston kehittämistä sekä pitkällä aikavälillä mahdollistaa Varsinais-Suomessa liikenteen merkittävän päästövähennyksen.
Luonnoksessa nostetaan esille joukkoliikenteen osalta kutsuliikenteen mahdollisuudet ikääntyvän ja vähenevän väestön alueilla liikenneköyhyyden vähentämiseksi. Kutsuliikenteen tulisi kuitenkin olla tarpeeksi pitkäaikaista ja riittävästi subventoitua, jotta se voi vakiinnuttaa paikkansa. Yhteistyöhön tarvittaisiin kuntien ja alueiden ohella mukaan yrittäjät, alustakehittäjät sekä hyvinvointialueet yhdistelemään erilaisia liikkumistarpeita.
Liikenteen osalta toimien johdonmukaisuutta olisi hyvä tarkastella Fossiilittoman liikenteen tiekartan toteutumisen osalta, jotta Suomen elpymis- ja palautumissuunnitelmaan keskeisesti kuuluvan uudistuksen ei katsota peruuntuneen, mikä voisi aiheuttaa merkittävää tulonmenetystä RRF-rahoituksessa.
Rakennusten erillislämmitys
Erillislämmityksen päästöt ovat vähentyneet etenkin öljylämmityksestä luopumisen seurauksena. Pientalojen ja kuntien omistamien kiinteistöjen öljystä luopumista ovat vauhdittaneet myönnetyt tuet ja avustukset sekä yksityisten henkilöiden verotuksen korotettu kotitalousvähennys. Tukien ja avustusten haasteena on niiden lyhytaikaisuus ja leikkaukset määrärahoissa. Pientaloasukkaiden osalta haasteena ovat öljylämmityksen vaihtoehdot erityisesti pienituloisilla: tuet ja avustukset ovat riittämättömiä esimerkiksi lämpöpumpun hankintaan muutenkin korjaustarpeessa oleviin kiinteistöihin.
Lämmitystavan vaihtamisen yhteydessä on tarvetta energianeuvonnalle, mitä energiatehokkuusdirektiivin toimeenpano edelleen edellyttää.
Palvelurakennusten osuus erillislämmityksen päästöistä on noussut suurimmaksi (45 %). Luonnos ei sisällä kuitenkaan juurikaan toimenpiteitä näiden päästöjen vähentämiseksi mahdollista mikroyritysten tukea/ avustusta lukuun ottamatta.
Kuntien ja alueiden ilmastotyö
Kuntien ja alueiden ilmastotyön merkitys nostetaan luonnoksessa esille. Yhteistyön ja verkostojen merkitys sekä edelläkävijöiden rooli onkin tärkeää nostaa esille. Päästötyökalujen jatko on tärkeä varmistaa, mutta samalla muistaa myös, että seuranta ja työkalut edellyttävät jatkuvaa kehittämistä. Alueiden ja kuntien ilmastotoimien toteuttaminen edellyttää ketteriä kannustimia ja rahoitusta. Esimerkiksi Alueiden kestävän kasvun määrärahalla on voitu toteuttaa alueiden ja kuntien tarpeisiin hyvin vastaavia toimia pienimuotoisella rahoituksella. Energianeuvonnan jatkuvuuden varmistaminen on tärkeää erityisesti haavoittuvimpien ryhmien takia ja sen toteuttaminen verkostoyhteistyönä.