Maakuntahallitus, kokous 26.9.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 157 Vaikuttajakoulun tutustumismatka Brysseliin 27.-28.10.2022

VSLDno-2022-253

Valmistelija

  • Janne Virtanen, edunvalvontajohtaja, janne.virtanen@varsinais-suomi.fi
  • Malla Rannikko-Laine, kehittämispäällikkö, malla.rannikko-laine@varsinais-suomi.fi

Perustelut

Varsinais-Suomen liitto on järjestänyt Varsinais-Suomen vaikuttajakoulua vuodesta 2016 saakka. Käynnissä on kuudes vaikuttajakoulun vuosikurssi. Mukana on 28 nuorta eri puolilta Varsinais-Suomea. Aiempien vuosien aikana kokonaisuuden on läpikäynyt 100 nuorta.

Vuosi 2022 on Euroopan nuorten teemavuosi, minkä johdosta vaikuttajakoulu vierailee ensimmäistä kertaa Euroopan unionin instituutioissa. Vaikuttajakoulun Brysselin matkaa isännöi Euroopan komission Suomen-edustusto. Vierailu sisältää 1,5 vuorokauden mittaisen ohjelman. Komission vierailupalvelut vastaavat nuorten matka- ja majoituskustannuksista. Maakunnan liitto vakuuttaa matkan. Varsinais-Suomen liitosta matkaan osallistuvat kehittämispäällikkö Malla Rannikko-Laine, johdon assistentti Minna Lempinen sekä Turun ja Varsinais-Suomen Eurooppa-toimiston päällikkö Saara Nuotio-Coulon.

Vaikuttajakoulu on tarkoitettu toisen ja kolmannen asteen opiskelijoille, vastavalmistuneille tai välivuottaan viettäville nuorille. Osallistujat tutustuvat yhden lukuvuoden aikana vaikuttamiseen eri näkökulmista. Käsiteltävinä aiheina ovat muun muassa kuntapolitiikka ja aluehallinto sekä päätöksenteko eduskunnassa ja Euroopan unionissa. Lisäksi lukuvuoden aikana tutustutaan tiedotusvälineisiin, elinkeinoelämään ja järjestöjen toimintaan. Kouluttajina toimivat eri alojen ammattilaiset, nuoret vaikuttajat, kokeneet valtiomiehet ja -naiset sekä Varsinais-Suomen liiton asiantuntijat.

Ehdotus

Esittelijä

  • Kari Häkämies, maakuntajohtaja, kari.hakamies@varsinais-suomi.fi

Maakuntahallitus päättää, että Varsinais-Suomen vaikuttajakoulu toteuttaa tutustumismatkan Brysseliin 27.-28.10.2022.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

_____


Muutoksenhaku

Tästä päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.