Maakuntahallitus, kokous 26.9.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 154 Raisionjoen kunnostus -hankkeen käynnistäminen

VSLDno-2022-247

Valmistelija

  • Heikki Saarento, suunnittelujohtaja, heikki.saarento@varsinais-suomi.fi
  • Riikka Leskinen, toimialapäällikkö, riikka.leskinen@valonia.fi

Perustelut

Raisionjoen luonnonmukaistamishankkeen tavoitteena on toteuttaa tarpeelliset muutokset joen säännöstely- ja muihin patorakenteisiin vesistön tilan, kalatalouden, virkistyskäytön ja patoturvallisuuden parantamiseksi. Patorakenteiden muutokset toteutetaan AFRY Finland Oy:n lupahakemus- ja rakennussuunnitelmien mukaisin pohjapato- ja tekokoskirakentein siten, että ne mahdollistavat kalojen kulun vesistön eri osien välillä. Lisäksi hankkeessa puretaan kokonaan yksi pato ja rakennetaan yksi uusi pohjapato.

Hankkeen toteutusvaihe on aloitettu kesällä 2020 joen alimman kunnostuskohteen eli Huhkon kalatien ja tekokosken rakentamisella samaan aikaan toteutetun moottoritiesillan kunnostusurakan yhteydessä Etelä-Suomen AVI:n hankkeelle myöntämään valmistelulupaan perustuen. Huhkonkosken viimeistelytyöt valmistuivat 2021 kesällä.

Raisionjoen luonnonmukaistamishanke on Raision kaupungin ja Varsinais-Suomen ELY-keskuksen yhteishanke, jonka toisen vaiheen kokonaisbudjetti on noin 1,5 miljoonaa euroa. Hankkeen rahoituksesta vastaavat Raision kaupunki (50 %) ja Varsinais-Suomen ELY-keskus (50 %).

Varsinais-Suomen liiton/Valonian rooli on toimia hankkeessa asiantuntijana elinympäristökunnostusten toteutuksessa ja muissa sovittavissa asioissa. Valonian osuuteen sisältyy lisäksi toteutusten aikaista viestintää yhdessä muiden osapuolten kanssa.

Hanke tukee Varsinais-Suomen maakuntastrategian tavoitteita ja toimenpiteitä:

Puhtaiden ratkaisujen, innovaatioiden ja kestävän kasvun hiilineutraali edelläkävijä; Itämeren alueen ympäristö- ja ilmastokestävin maatalous puolittaa ravinnevalumat ja parantaa Saaristomeren tilan tyydyttävästä hyvään; Toteutetaan pilotointi- ja demonstraatiokohteita, joilla edistetään alueen ympäristö- ja ilmastohaasteiden ratkaisujen kaupallistamista ja levittämistä; Maakunnan kehittäminen tapahtuu luonnon kanssa sopusoinnussa ja sen arvot huomioiden; Otetaan käyttöön ja etsitään keinoja, joilla luonnon monimuotoisuutta parannetaan yritysten ja kuntien vastuullisuus- ja kestävyystavoitteiden kautta; Kunnat, valtio ja maanomistajat toteuttavat yhdessä luonnon monimuotoisuutta lisääviä toimenpiteitä ja perustavat riittävän kattavan suojelu- sekä viherrakenneverkoston.

Valonian budjetti Raisionjoen kunnostushankkeessa on 30 000 euroa. Hanke toteutetaan vuosina 2022–2023. Hankkeelle perustetaan oma kustannuspaikka.

Lisätiedot: Vesistöasiantuntija Jussi Aaltonen, p. +358 40 186 1765 (etunimi.sukunimi@valonia.fi)

Ehdotus

Esittelijä

  • Kari Häkämies, maakuntajohtaja, kari.hakamies@varsinais-suomi.fi

Maakuntahallitus päättää

1. käynnistää Raisionjoen kunnostus -hankkeen

2. perustaa hankkeelle kustannuspaikan

3. että hankkeen tilivelvollinen on suunnittelujohtaja Heikki Saarento, joka myös allekirjoittaa hankkeeseen liittyvät sopimukset ja sitoumukset

Päätös

Toimialapäällikkö Riikka Leskinen esitteli asian.

Ehdotus hyväksyttiin.

Merkittiin, että Anne-Mari Virolainen poistui kokouksesta klo 11.14.

_____


Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusohje

Tähän päätökseen tyytymätön voi  tehdä kuntalain 134 §:n 1 mom. mukaisen kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen). Kuntayhtymän viranomaisen päätöksestä oikaisuvaatimuksen saa tehdä myös kuntayhtymän jäsenkunta ja sen jäsen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Varsinais-Suomen liiton maakuntahallitus
Linnankatu 52 B
PL 273
20101 Turku
sähköposti: kirjaamo@varsinais-suomi.fi

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava kuntayhtymän kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon päätöksestä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä, jollei muuta näytetä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen. Tuomioistuinten ja eräiden oikeushallintoviranomaisten suoritteista perittävistä maksuista annetun lain (1455/2015) nojalla muutoksenhakijalta peritään oikeudenkäyntimaksua hallinto-oikeudessa 260 euroa.

Oikaisuvaatimuksen sisältö

Oikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi vaatimus perusteineen ja se on tekijän allekirjoitettava.