Maakunnan yhteistyöryhmä, kokous 19.6.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 24 TE2024 Työllisuuspalvelu-uudistuksen ajakohtaiskatsaus Varsinais-Suomessa

Perustelut

Pääministeri Sanna Marinin hallitus linjasi kevään 2021 puoliväliriihessä TE-palveluiden siirrosta paikallistasolle. Uudistuksen tavoitteena on palvelurakenne, joka edistää parhaalla mahdollisella tavalla työntekijöiden nopeaa työllistymistä ja lisää työ- ja elinkeinopalvelujen tuottavuutta, saatavuutta, vaikuttavuutta ja monipuolisuutta. Eduskunta hyväksyi keväällä 2023 lakiehdotuksen julkisten työvoima- ja yrityspalveluiden uudelleen järjestämisestä. Päätöksellä julkisten työvoimapalvelujen järjestämisvastuu siirtyy uudistuksen yhteydessä lakkautettavilta työ- ja elinkeinotoimistoilta kunnille 1.1.2025.

Siirtyviä tehtäviä valtiolla hoitava henkilöstö siirtyy liikkeenluovutuksella kuntiin tai kuntayhtymiin. Kunta voi järjestää työvoimapalvelut itsenäisesti, jos kunnan työvoiman määrä on vähintään 20 000 henkilöä. Muutoin kuntien tulee muodostaa palveluiden järjestämiseksi työllisyysalue, jonka työvoiman määrä on vähintään 20 000 henkilöä. Lisäksi alueen tulee olla maantieteellisesti yhtenäinen ja työmarkkinoiden kannalta toimiva. Työvoimapalveluiden järjestämisvastuu muodostaa kunnille uuden valtionosuustehtävän.

Kuntien on sovittava yhteistoiminta-alueiden muodostamisesta sekä ilmoitettava siitä työ- ja elinkeinoministeriölle lokakuun 2023 loppuun mennessä.  Varsinais-Suomeen on rakentumassa kaksi työllisyysaluetta, Turun työllisyysalue (23 kuntaa) ja Salon työllisyysalue (4 kuntaa). Turun kaupunki on Varsinais-Suomessa vetänyt asiaan liittyvää valmisteluprosessia, johon Varsinais-Suomen kaikki kunnat, TE-hallinto, ELY-keskus, Varsinais-Suomen liitto ovat osallistuneet. Käytännön valmistelua on tehty valmisteluryhmässä ja työryhmissä. Työtä on johtanut erillinen johtotason toimijoista koostunut ohjausryhmä.

Lisätietoja TE2024 uudistuksesta on luettavissa Työ- ja elinkeinoministeriön sivuilta: https://tem.fi/te-palvelut-2024-uudistus. 

 

Lisätietoja: 

Pipa Turvanen, muutosjohtaja, Turun Kaupunki

Jarkko Heinonen, elinkeinojohtaja, Uudenkaupungin kaupunki

Ehdotus

Valmisteluryhmän varapuheenjohtaja elinkeinojohtaja Jarkko Heinonen esittelee asian.

Päätös

Sekä Turun, että Salon työllisyysalueiden muodostamisen lähtökohtana on vastuukuntamalli, jossa keskuskaupungit toimivat vastuullisena työvoimaviranomaisena. Vastuukuntamalli lienee koko maassa yleisimmin käyttöön otettava malli. Työllisyysalueen kunnista muodostetaan alueverkosto ja se tulee olemaan sopimuspohjaista, jossa määritellään lähipalvelujen taso ja toimipaikat. Kunnat velvoitetaan kuulumman johonkin työllisyysalueen alueverkostoon. Keskeisiä työvaiheita kaikilla työllisyysalueilla ovat mm. palvelustrategioiden- ja suunnitelmien ja yhteistoimintasopimusten sekä toimeenpanosuunnitelmien laadinnat. Palvelusuunnitelman pohjalta laadittava sopimus työvoimapalveluiden ja niihin liittyvien tehtävien järjestämisestä kuntalain (410/2015) tarkoittamassa lakisääteisessä yhteistoiminnassa ja ilmoitusvelvollisuuteen sisältyvä suunnitelma työvoimapalvelujen järjestämisestä on toimitettava valtioneuvostolle 31.10.2023 mennessä.

Maakunnan yhteistyöryhmä merkitsi TE2024 Työllisuuspalvelu-uudistuksen ajakohtaiskatsauksen tiedoksi.