Maakuntahallitus, kokous 20.5.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 91 Ehdotus valtion taidetoimikuntien jäseniksi vuosille 2025-2026

VSLDno-2024-90

Valmistelija

  • Malla Rannikko-Laine, vt. edunvalvontajohtaja, malla.rannikko-laine@varsinais-suomi.fi
  • Katri Koivisto, erikoissuunnittelija, katri.koivisto@varsinais-suomi.fi

Perustelut

Taiteen edistämiskeskus on 28.2.2024 pyytänyt Varsinais-Suomen liittoa nimeämään ehdokkaita valtion taidetoimikuntien jäseniksi. Taideneuvosto nimeää sekä valtion että alueellisten taidetoimikuntien jäsenet kaksivuotiskausittain.  

Taidetoimikunnista ja niiden tehtävistä säädetään Taiteen edistämiskeskusta koskevassa laissa ja asetuksessa. Taidetoimikunnat ovat Taiteen edistämiskeskuksen (Taiken) asiantuntijaelimiä. Jäsenten keskeisin tehtävä on toimia oman alansa asiantuntijoina ja vertaisarvioijina. Taidetoimikunnat päättävät valtion taiteilija-apurahoista sekä muista taiteilijoille ja taiteilijaryhmille jaettavista apurahoista ja palkinnoista. Toimikunnat antavat myös lausuntoja muun muassa yhteisöjen hakemuksista sekä taiteilijaeläkehakemuksista. Toimikunnat kokoontuvat noin 5−7 kertaa vuodessa. Kokousten lisäksi tehtävään kuuluu itsenäistä hakemuksiin tutustumista. Hakemuksia luetaan kotona omalta tietokoneelta. 

Taidetoimikunnan asiantuntemus perustuu ennen muuta sen jäsenten asiantuntemukseen ja taiteen kentän tuntemukseen. Siksi esitetyillä ehdokkailla tulee olla hyvä taiteellinen asiantuntemus sekä taiteen kentän tuntemus. Ehdokkaiden joukossa tulee olla sekä naisia että miehiä, mahdollisuuksien mukaan molempia vähintään kaksi. On myös toivottavaa, että osa ehdokkaista asuu muualla kuin pääkaupunkiseudulla. Toimikuntien jäsenet eivät voi hakea henkilökohtaista apurahaa omalta taidetoimikunnaltaan. Siksi toivotaan ehdotettavan sellaisia jäsenehdokkaita, jotka eivät ole potentiaalisia hakijoita, vaan työskentelevät esimerkiksi taiteilija-apurahalla. Jäsenten tulee sitoutua toimikuntatyöhön. Työskentely edellyttää avointa ja keskustelevaa asennetta. Hakemusten sähköisen lukemisen vuoksi jäsenillä tulee myös olla tottumus tietokoneen käyttöön sekä riittävä suomen tai ruotsin kielen taito. 

Taidetoimikuntien jäseniä voidaan käyttää myös muiden taidetoimikuntien asiantuntijoina hakemusten arvioinnissa, jos ehdokas antaa tähän suostumuksensa. Sama henkilö voidaan nimittää toimikuntaan (puheenjohtajaksi tai jäseneksi) enintään kahdeksi toimikaudeksi peräkkäin ja sen jälkeen aikaisintaan kahden vuoden kuluttua uudelleen. 

Ehdotukset jäseniksi toimitetaan Taiteen edistämiskeskukselle verkkolomakkeen kautta 31.5.2024 mennessä. 

Varsinaissuomalaiset edustajat valtion taidetoimikunnissa tällä hetkellä: 

Arkkitehtuuri- ja muotoilutoimikunta 2023–24 

Jäsen 

Panu Savolainen, apulaisprofessori, Turku (II toimikausi käynnissä) 

 

Esittävien taiteiden toimikunta 2023–24 

Jäsen 

Satu Rasila, näytelmäkirjailija, Turku (I toimikausi käynnissä) 

 

Kirjallisuustoimikunta 2023–24 

Jäsen 

Roope Lipasti, kirjailija, Lieto (I toimikausi käynnissä) 

 

Monitaiteiden toimikunta 2023–24 

Jäsen 

Janne Auvinen, toimitusjohtaja, Turku (I toimikausi käynnissä) 

 

Musiikkitoimikunta 2023–24 

Puheenjohtaja 

Eero Linjama, koulutus- ja tutkimuspäällikkö, Salo (II toimikausi käynnissä) 

 

Visuaalisten taiteiden toimikunta 2023–24 

Jäsen 

Frank Brümmel, kuvataiteilija, Turku (I toimikausi käynnissä) 

 

Lisätietoja: erikoissuunnittelija Katri Koivisto, p. 0400 251 771, etunimi.sukunimi@varsinais-suomi.fi 

Ehdotus

Esittelijä

  • Kari Häkämies, maakuntajohtaja, kari.hakamies@varsinais-suomi.fi

Maakuntahallitus päättää ehdottaa valtion taidetoimikuntiin seuraavia henkilöitä, joilta on saatu suostumus ehdokkuuteen:
 

Esittävien taiteiden toimikunta

Janne Auvinen, toimitusjohtaja, Turku

Laura Alho, tanssija, Lieto

Monitaiteiden toimikunta

Maire Krusberg, performanssitaiteilija, Parainen

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

_____