Perustelut
Varsinais-Suomen liitto merialuesuunnittelun koordinaatioryhmän edustajana toteutti 11/2022–10/2024 välisenä aikana MSP-GREEN (Maritime Spatial Planning as enabler of the European Green Deal) -hankkeen Euroopan meri-, kalatalous- ja vesiviljelyrahaston rahoittaman MSP-GREEN -ohjelman tuella. Hankkeen pääpartnerina toimi CORILA (Italia). Hankkeen kokonaisbudjetti oli 1 933 490,03 €, josta merialuesuunnittelun koordinaatioryhmän osuus oli yhteensä 277 290,50 €. Euroopan Unionin rahoitusosuus oli 80 %.
MSP-GREEN yhdisti ensimmäisenä hankkeena kaikki EU:n merialueet tarkastelemaan miten partnerimaiden merialuesuunnitelmissa toteutuu EU:n vihreän kehityksen ohjelman tavoitteet. Hankkeessa tunnistettiin parhaita käytäntöjä, edistettiin uusia toimenpiteitä ja luotiin suosituksia tavoitteiden entistä määrätietoisemmalle edistämiselle tulevaisuudessa. Suomessa työstettiin teemallisesti erityisesti kalastustoimialan sopeutumista ilmastonmuutokseen sekä merellisen monikäytön konseptin merialuesuunnitteluprosessiin tuomista.
Merialuesuunnittelun koordinaation tavoitteena MSP-GREEN -hankkeessa oli vahvistaa tietopohjaa ja saada työkaluja Euroopan vihreän kehityksen ohjelman käsittelyyn tulevaa suunnitelmaa läpileikkaavana teemana. Tavoitetta edistettiin muun muassa soveltamalla hankkeessa luotuja tuloksia suunnitteluprosessissa. Hankkeessa luotu vihreän kehityksen ohjelman temaattinen kehikko mahdollistaa kansallisessa suunnitteluprossissa systemaattisen tavoitteiden huomioimisen.
Hankkeen toteutuneet kustannukset olivat yhteensä 250 787,21 euroa. Hankkeen omarahoituksen osuus oli 49 194,60 euroa ja EU-tuen osuus oli 196 507,80 euroa
Hankkeen kustannuspaikalle jäi hankkeen päättyessä alijäämää 5 084,81 euroa. Alijäämä johtui siitä, että yleiskuluja jyvitettiin hankkeelle enemmän kuin maksatuksessa saatiin rahoitusmallin mukaisesta 7 %:n flat rate -osuudesta.
Valmistelija/lisätiedot
Heidi Saaristo-Levin, suunnittelujohtaja
etunimi.sukunimi@varsinais-suomi.fi
Ehdotus
Esittelijä
-
Jyri Arponen, maakuntajohtaja, jyri.arponen@varsinais-suomi.fi
Maakuntahallitus päättää
1. merkitä tiedoksi MSP-GREEN (Maritime Spatial Planning as enabler of the European Green Deal) -hankkeen tulokset.
2. hyväksyy kustannuspaikan 7043 alijäämän yhteensä 5084,81 euron kattamisen maankäytön kustannuspaikalta 4010 ja hankkeen päättämisen.