Perustelut
Valonia ja Varsinais-Suomen liitto ovat yhteistyösopimuksella toteuttaneet Saaristomeri-ohjelman toimeenpanoa 9/2023–5/2026 välisen ajan tiiviissä yhteistyössä Saaristomeri-ohjelman toteutusryhmän, pilottialueiden ja kuntien kanssa. Valonia jatkaa Saaristomeri-ohjelman vesienhoidon ja -hallinnan toteuttaminen 2026–2028 -hankkeessa koordinoivaa rooliaan vesienhallinnan ja vesistökunnostusten työssä, joka kytkeytyy tiiviisti Varsinais-Suomen vesistökunnostusverkoston toimintaan. Lisäksi hanke kehittää osaamista, viestintää ja näkyvyyttä paikallisella ja alueellisella tasolla, jotta vesiensuojelutoimien vaikuttavuus ja jatkuvuus voidaan turvata.
Hankkeessa tuetaan alueellista aktiivisuutta, rahoituksen hankintaa sekä vesiensuojelutoimenpiteiden suunnittelua ja toteutusta Saaristomeri-ohjelman tukityönä. Toiminta perustuu valuma-aluelähtöiseen kohdentamiseen, maanomistajalähtöisyyteen ja eri toimijoiden laajaan osallistamiseen sekä paikallisen valuma-aluetyön omistajuuden aktivointiin.
Hankkeen kesto on 1.6.2026–31.10.2028. Hankkeen kokonaisbudjetti on 193 512 euroa. Lounais-Suomen elinvoimakeskus on myöntänyt hankkeelle 80 % avustuksen vesien- ja merenhoidon avustuksista. Valonian/Varsinais-Suomen liiton omarahoitusosuus on 38 702 euroa.
Valmistelija/lisätietoja
Riikka Leskinen, toimialapäällikkö
etunimi.sukunmi@valonia.fi