Kulttuuritoimikunta, kokous 2.5.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 24 Varsinaista kulttuuria -kehittämistehtävän kuulumiset

Perustelut

Varsinaista kulttuuria -kehittämistehtävän toteutus alkoi maaliskuussa 2022. Varsinais-Suomen liitto toimii kehittämistehtävän päätoteuttajana ja Turun kaupungin vapaa-ajan palvelukokonaisuus osatoteuttajana. Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittaman alueellisen kehittämistehtävän toiminta keskittyy alueen kuntien kulttuuripalveluiden järjestämisen vahvistamiseen. Sen pääkohderyhmänä ovat maakunnan kuntien kulttuurin viranhaltijat ja työntekijät sekä alueen kulttuurialan verkostot, taiteen ammattilaiset ja kuntiin kulttuuripalveluita tuottavat toimijat.

Ehdotus

Esittelijä

  • Riina Kotilainen, erikoissuunnittelija, riina.kotilainen@varsinais-suomi.fi

Kehittämiskoordinaattori Iina Wahlström kertoo Varsinaista kulttuuria -kehittämistehtävän ajankohtaiset asiat ja jatkohankkeen valmistelusta.

Päätös

Merkitään tiedoksi.