Maakuntahallitus, kokous 28.8.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 113 Kiinteän laajakaistan rakentamisen tuesta annetun lain (1262/2020) mukainen tuensaajan valinta (lisäpykälä)

VSLDno-2023-358

Valmistelija

  • Tarja Nuotio, aluekehitysjohtaja, tarja.nuotio@varsinais-suomi.fi
  • Sami Heinonen, saaristo- ja maaseutuasiamies, sami.heinonen@varsinais-suomi.fi

Perustelut

Sanna Marinin hallituksen käynnistämässä laajakaistatukiohjelmassa tuetaan nopeiden kiinteiden viestintäverkkojen rakentamista alueille, joille ne eivät todennäköisesti kaupallisesti rakentuisi. Ohjelmalle on varattu budjettiin yhteensä 32 miljoonaa euroa vuosille 2022–2023. Rahoitus myönnetään EU:n elpymistukivälineestä (RRF). Tuen myöntää Traficom, jonka tähän mennessä antamat tukipäätökset sitovat valokuiturakentamiselle varatusta valtiontuesta 15 miljoonaa, eli vähän alle puolet 32 miljoonan euron kokonaismäärärahasta. EU:n elpymisvaroista saatavat tuet tulee sitoa hankkeille vuoden 2023 vuoden loppuun mennessä, minkä jälkeen tukirahaa ei enää voi myöntää.

Lain kiinteän laajakaistan rakentamisen tuesta (1262/2020) 5 §:n mukaan tuensaajan valinnan tekee maakunnan liitto. Sen jälkeen, kun Liikenne- ja viestintävirasto on tehnyt laajakaistahankkeesta 4 §:n mukaisen markki­na-analyysin, maakunnan liiton tehtävänä on julistaa laajakaista­hankkeeseen liittyvä valtiontuki julkisesti haettavaksi. Hakumenettelyn tulee olla kaikille avoin, tasapuolinen ja syrjimätön. Tuen hakuajan tulee olla kohtuullinen laajakaistahankkeen laajuuden mukaan, kuitenkin vähin­tään neljä viikkoa. Tukihakemus on tehtävä kirjallisesti maakunnan liitolle.

Maakunnan liiton tehtävänä on valita tukea hakeneiden joukosta hakija, joka toteuttaa hankkeen kokonaistaloudellisesti edullisimmin hakuilmoituk­sessa mainittujen vertailuperusteiden mukaisesti. Tuensaajan valinnassa vertailuperusteena tulee käyttää ainakin haettavan valtiontuen määrää.

Lisäksi voidaan käyttää seuraavia vertailuperusteita:

1) tilaajalta perittävät maksut;

2) aika, jonka teleyritys sitoutuu tarjoamaan palveluja tilaajille;

3) muut vastaavat teknisiä, taloudellisia, laadullisia tai toiminnallisia ominaisuuksia koskevat seikat.

Vertailuperusteet ja niiden suhteellinen painotus on ilmoitettava haku­ilmoituksessa. Maakunnan liitto voi tehdä yhteistyötä toisen maakunnan liiton kanssa 5 §:n ja 6 §:n mukaisia tehtäviä suorittaessaan.

Ehdotus

Esittelijä

  • Kari Häkämies, maakuntajohtaja, kari.hakamies@varsinais-suomi.fi

Maakuntahallitus päättää valtuuttaa maakuntajohtajan tekemään lain kiinteän laajakaistan rakentamisen tuesta (1262/2020) mukaisen tuen­saajan valintapäätöksen.

 

Päätös

Eeva-Johanna Eloranta jatkoi puhetta.

Asia siirrettiin käsiteltäväksi § 111 jälkeen.

Ehdotus hyväksyttiin.

_____