Perustelut
Työ- ja elinkeinoministeriö on pyytänyt lausuntoja luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi sähkömarkkinalain muuttamisesta (VN/24069/2026). Suomenkielisten lausuntojen toimittamisen määräaika Lausuntopalveluun oli 9.10., ja Varsinais-Suomen liiton lausunto annetaan siksi maakuntajohtajan lausuntona.
Sähköverkkoon liittämisen kysyntä on kasvanut merkittävästi sähköistymisen, uusiutuvan energian tuotannon lisääntymisen sekä uudentyyppisen sähkönkulutuksen ja sähkövarastoinnin myötä. Sähköverkot ovat ruuhkautuneet alueittain, erityisesti Etelä-Suomessa Varsinais-Suomi mukaan lukien.
Tavoitteet
Lakiesityksen tavoitteena on turvata sähköverkon kapasiteetin tarkoituksenmukainen ja tehokas hyödyntäminen kilpailevien tarpeiden kesken, kun kapasiteetista on niukkuutta. EU:n sähkömarkkinalainsäädännössä asetetaan siirto- ja jakeluverkonhaltijoille yleinen velvoite varmistaa kolmansien osapuolten syrjimätön pääsy verkkoihinsa. Lainsäädäntö mahdollistaa kuitenkin verkkoliityntöjen priorisoinnin, kun menettely perustuu avoimiin, syrjimättömiin ja objektiivisiin kriteereihin.
Esityksessä ehdotetaan sähkömarkkinalakiin uutta etusijamenettelyä, jota verkonhaltijan olisi sovellettava sähkönkäyttökohteiden ja sähkövarastojen liittymispyyntöjen käsittelyssä. Tarjouspyynnöt jaettaisiin neljään etusijaryhmään liittymän tehon ja käyttötarkoituksen perusteella. Etusijaryhmä ja -järjestys määrittäisivät sen, missä järjestyksessä verkonhaltija tarjoaa kapasiteettiaan ja kehittää sähköverkkoaan silloin, kun kapasiteettia ei voida tarjota kaikille liittyjille samanaikaisesti.
Etusijalle asetettaisiin kotitaloudet, pienet ja keskisuuret yritykset, latausinfra sekä yhteiskunnan kriittiset toiminnot. Suuret sähkönkuluttajat, kuten vetytalous-, sähköpolttoaine- ja teollisuuden sähköistämishankkeet, kilpailisivat keskenään rajallisesta verkkokapasiteetista. Datakeskusten pisteytys olisi muuta teollisuutta vaativampi ja erilliset sähkövarastot sijoitettaisiin etusijajärjestyksen viimeiseksi. Etusijamenettelyä ei sovellettaisi sähkön tuotantoon.
Etusijamenettely kannustaisi suurten sähkönkäyttökohteiden ja sähkövarastojen sijoittamiseen alueelle, jossa sähköverkon kapasiteetista ei ole niukkuutta. Niukan kapasiteetin alueilla suurten sähkönkäyttökohteiden liittyjät voisivat parantaa asemaansa vapaaehtoisella jousto- tai tuotantositoumuksella, eli sitoutumalla tarjoamaan sähkömarkkinoille joustavaa sähköntuotantokapasiteettia tai kattamalla osan sähkönkulutuksestaan samalla, niin kutsutulla siirtorajoitusalueella sijaitsevalla uudella sähköntuotannolla. Tarjouspyyntöjen käsittelyssä otettaisiin huomioon lisäksi sähkönkäyttökohteen tai sähkövaraston kehitysaste.
Käytännössä muutos merkitsisi siirtymistä jonotusperiaatteesta kohti sähköjärjestelmän kokonaisedun huomioivaa priorisointia. Etusijamenettelyllä pyritään varmistamaan, että rajallinen verkkokapasiteetti kohdistuu ensisijaisesti yhteiskunnan kannalta tärkeisiin kohteisiin sekä hankkeisiin, jotka tukevat sähköjärjestelmän toimintaa ja vähentävät uusien verkkoinvestointien tarvetta.
Etusijamenettely ei kuitenkaan rajoittaisi liittämisvelvollisuutta. Menettely koskisi vain tarjouspyyntöjen käsittelyn, sähköverkon kapasiteetin tarjoamisen ja sähköverkon kehittämisen ajallista järjestystä.
Ehdotettu laki tulisi voimaan jo 1.1.2027. Lakia sovellettaisiin myös ennen lain voimaantuloa tehtyihin sähkönkäyttökohteiden ja sähkövarastojen liittymistä koskeviin tarjouspyyntöihin, joiden perusteella ei vielä ole tehty sopimuksia.
Valmistelija/lisätiedot
Heidi Saaristo-Levin, suunnittelujohtaja
Malla Rannikko-Laine, edunvalvontajohtaja
Kristiina Karppi, erikoissuunnittelija
Miika Tiainen, edunvalvonnan erikoissuunnittelija
etunimi.sukunimi@varsinais-suomi.fi
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Jyri Arponen, maakuntajohtaja, jyri.arponen@varsinais-suomi.fi
Maakuntahallitus päättää merkitä tiedoksi seuraavan maakuntajohtajan lausuntona annetun lausunnon:
Varsinais-Suomen liitto pitää perusteltuna, että nykyistä saapumisjärjestykseen perustuvaa menettelyä uudistetaan. Tästä näkökulmasta uudistus näyttäytyy ennakoivalta tavalta hallita energiamurrosta koko maan sähköjärjestelmän näkökulmasta. Esitys sisältää eteläisen Suomen näkökulmasta kuitenkin sellaisia haasteita, jonka vuoksi sitä on täysimääräisesti vaikeaa kannattaa.
Tavoite sähkön suurten kulutushankkeiden laadullisesta luokittelemisesta etusijaisuusjärjestykseen verkkoliitynnöissä on kannatettava niillä alueilla, joilla liittymien tarjonta on niukkaa. Eteläisessä Suomessa on jo nyt niukkuutta sekä sähköstä että sähköverkon kapasiteetista, ja alueen sähköverkkoja on vahvistettava riippumatta siitä, millainen liittymien käsittelymenettely otetaan käyttöön. Valtaosa Suomen väestöstä asuu eteläisessä Suomessa, ja alueen sähköntarve kasvaa. Myös vihreän siirtymän teollisuuden potentiaali on suurinta juuri niukkuusalueilla Etelä-Suomessa.
Nykyinen ajalliseen tulojärjestykseen perustuva menettely ei toimi enää tilanteessa, jossa verkon kapasiteettia ja kulutusliittymiä on tarjolla vain hyvin vähän suurimmassa osassa eteläistä Suomea. Nopeuskilpailu verkkoliittymistä suosii yksinkertaisia investointihankkeita, kuten datakeskuksia ja sähkökattiloita. Hienosyisempien vihreän siirtymän investointihankkeiden suunnittelu, rahoitus ja luvitus esimerkiksi vetytaloudessa on vaativampaa ja hitaampaa. Ehdotetun uudistuksen ytimessä on se, että sähkön suurten kulutushankkeiden tulee ennakoida ja kantaa vastuuta hankkeiden ulkoisvaikutuksista sähköjärjestelmän kokonaisuudelle. Tämä on mahdollista vapaaehtoisten jousto- tai kulutussopimusten menettelyillä.
Varsinais-Suomen liitto pitää erittäin tärkeänä myös sitä, että esityksen etusijaisuusjärjestyksessä turvataan ensisijaisesti kotitalouksien ja pk-yritysten pienemmät liityntämahdollisuudet sekä yhteiskunnan varautumisen kannalta kriittistä toimintaa palvelevat sähkönkäyttökohteet.
Esitys ratkaisisi kuitenkin kapasiteetin niukkuutta ensisijaisesti ohjaamalla suurta sähkönkulutusta alueille, joilla verkkokapasiteettia ja tuotantoa on valmiiksi saatavilla. Liitto ei pidä hyväksyttävänä, että sähköjärjestelmän alueellisen epätasapainon seurauksia tasataan kulutusvaltaisten maakuntien elinvoiman ja investointien kustannuksella. Sijainninohjaus ei saa muodostua pysyväksi kilpailuhaitaksi eteläisen Suomen maakunnille.
Uudistuksessa on siis aluerakenteen ja -politiikan kannalta avoimia kysymyksiä, joita ei ole määritelty ja joiden mahdollisesti voimakkaita vaikutuksia ei ole arvioitu riittävästi esityksen perusteluissa. Tästä syystä esitystä on muutettava ja täydennettävä seuraavin osin.
1. Tuotantosopimusten aluejaot jäävät avoimeksi
Lakiesityksen perusteluissa ei kuvata aluerajauksia "kantaverkon siirtorajoitusten kannalta samoista alueista". Lakiesityksen mukaan Fingrid määrittelisi nämä myöhemmin, kun laki on jo voimassa. Kun kyse on alueista, joilla tuotettu sähkö nostaisi saman alueen investointihankkeen pisteytystä liityntämenettelyssä, on erittäin keskeistä, minkälaisiin alueisiin eteläinen Suomi jaetaan. Etelässä on jo nyt haasteita sähköverkon kapasiteetin riittävyydessä ja toisaalta taas hyvin niukat mahdollisuudet tuottaa uutta maa- ja merituulivoimaa tiiviin asutuksen, kulttuuriympäristöjen ja maanpuolustuksen takia. Teollista aurinkovoimaa pystytään tuottamaan myös etelässä, mutta sen enimmäiskapasiteetti on selvästi pienempi kuin tuulivoimalla sekä tilatarve suuri.
Varsinais-Suomen investointihankkeiden kannalta olennaista on, kuuluisiko maakunta samaan alueeseen Satakunnan, Pirkanmaan ja Hämeen vai Uudenmaan suuntien kanssa. Avoimeksi jää myös se, käsitelläänkö Ahvenanmaan maa- ja aluevesialueita mahdollisesti osana etusijamenettelyn kokonaisuutta vai jäävätkö ne sen ulkopuolelle itsehallinnon ja erillisten sähköjärjestelmien kehysten vuoksi. Ahvenanmaan aluevesillä tuotetun merituulivoiman liittäminen Manner-Suomen kantaverkkoon kytkeytyy asiaan olennaisesti. Sen mahdollistamiseksi tulisi tutkia ja uudistaa lainsäädännön kehyksiä ensi tilassa.
Tuotantositoumuksiin on mahdotonta ottaa kantaa ilman tätä hyvin keskeistä tietoa siirtorajoitusten aluejaoista. Tältä osin liitto esittää lakiuudistuksen kuvauksen ja sen vaikutusten arvioinnin täsmentämistä. Esityksen mukaan Fingridille tulisi runsaasti valmisteluvastuuta ja aluepoliittista valtaa aluejakojen määrittelijänä. Varsinais-Suomen liitto esittää, että Fingridin aluemääritelmät tulisi tarkastaa työ- ja elinkeinoministeriössä ja että ministeriön tulisi konsultoida asiassa muita ministeriöitä, keskeisesti ympäristöministeriötä. Lisäksi aluemäärittelyille tulisi asettaa määräajat, ja ne tulisi päivittää säännöllisesti.
2. Vaikutuksia alue- ja yhdyskuntarakenteisiin ei ole arvioitu
Esityksen perusteluissa ei ole arvioitu erikseen sen vaikutuksia alue- ja yhdyskuntarakenteisiin. Tämä on puute, sillä esitys voi vaikuttaa voimakkaasti vihreän siirtymän hankkeiden sijoittumiseen eri alueille Suomessa. Esitys suosii kulutusliittymien sijoittumista pohjoiseen Suomeen, jossa verkkokapasiteettia jo on sekä runsaasti myös uutta potentiaalia tehokkaalle uusiutuvalle sähköntuotannolle.
Esitykseen kuuluva joustositoumuksen menettely loiventaa kuitenkin tätä sijoittumisen vaikutusta, sillä sen mukaan myös eteläiseen Suomeen sijoittuva investointihanke voisi parantaa asemaansa omalla kulutusjoustolla, omiin akkuihin perustuvalla ratkaisulla, Suomessa muualla sijaitsevalla säädettävällä tuotannolla, tai hankitulla markkinaehtoisella joustolla. Yhtä kaikki oletettavaa on, että lakiesityksellä olisi varsin merkittäviä vaikutuksia vihreän siirtymän kulutushankkeiden sijoittumiseen maan eri osiin – ja mahdollisesti myös seudullisella tasolla aluejakojen koosta riippuen. Tähän vaikuttaa erityisesti se, että etusijamenettelyä sovelletaan vain niukkuusalueilla. Toisin sanoen ensisijaisesti käsitellään joka tapauksessa ne liittymiskyselyt, jotka sijoittuvat niille alueille, joissa verkkokapasiteettia on jo nyt. Näitä vaikutuksia tulisi eritellä enemmän ja tarkemmin kuin lausuntoaineistossa on tehty.
3. Vaikutukset sähköverkkojen kehittämiseen avoimia
Esityksen perustelujen mukaan etusijajärjestys vaikuttaisi myös kanta- ja jakeluverkkojen suunnitteluun ja investointiohjelmiin. Lausuntoaineiston perusteella jää kuitenkin epäselväksi, miten vaikutukset kohdentuvat kantaverkon korvaus-, uudistus- ja vahvistusinvestointeihin alueellisesti ja ajallisesti - myös alueiden pitkän aikavälin kehittämistarpeet huomioiden. Varsinais-Suomen liitto pitää tärkeänä, että etusijamenettelyn vaikutukset myös sähköverkkojen kehittämiseen arvioidaan huolellisesti ja että esitetyllä sijainninohjauksella ei sivuuteta verkon kehittämisen alueellisesti laajempia ja ajallisesti pidemmän tähtäimen tarpeita.
Varsinais-Suomen näkökulmasta on tärkeää varmistaa, ettei investointien priorisointi perustu liian vahvasti verkkokapasiteetin nykytilanteeseen, kulloinkin näkyvään liittymäkysyntään tai etusijaluokkiin. Arvioinnissa tulisi huomioida myös alueiden tulevaisuuden kasvupotentiaali sekä vihreän siirtymän strategiset investoinnit. Sijainninohjaus ei saa muodostua pysyväksi kilpailuhaitaksi eteläisen Suomen maakunnille, joissa kulutus ja toisaalta uusien teollisten hankkeiden potentiaali on suuri. Varsinais-Suomessa on vireillä merkittäviä vedyn johdannaisten, sähköpolttoaineiden, satamien ja teollisuuden sähköistymiseen liittyviä hankkeita, joiden toteutuminen edellyttää sähköverkkojen pitkäjänteistä kehittämistä.