Perustelut
Uudenkaupungin kaupunki pyytää lausuntoa Uudenkaupungin VIII kaupunginosan kortteleiden 23 ja 37 asemakaavan muutosehdotuksesta. Kaava on nähtävillä 5.5.- 4.6.2026. Lausunto on pyydetty toimittamaan 12.6 2026 mennessä. Kaupungille on ilmoitettu, että lausunto toimitetaan aluesuunnittelujaoston käsiteltyä asian 15.6.2026 kokouksessa.
Varsinais-Suomen liitto on käsitellyt asiaa antamalla lausunnon kaavaluonnoksesta 15.12.2025.
Lausunnossa Varsinais-Suomen liitto tarkasteli asemakaavamuutosta erityisesti vähittäiskaupan suuryksikön sijoittumisen näkökulmasta suhteessa yhdyskuntarakenteen kestävyyteen, palvelujen saavutettavuuteen ja kaupan palveluverkon tasapainoiseen kehitykseen. Lausunnossa todettiin, että alue sijoittuu maakuntakaavan mukaiselle keskustatoimintojen alueelle, mikä lähtökohtaisesti mahdollistaa suuryksikön sijoittamisen, mutta korostettiin mitoituksen ja vaikutusten huolellisen arvioinnin merkitystä.
Liitto kiinnitti erityistä huomiota siihen, että kaupan keskittyminen voi heikentää ruutukaava-alueen elinvoimaa ja keskustahakuisen erikoiskaupan toimintaedellytyksiä, minkä vuoksi vaikutukset paikalliseen elinkeinoelämään ja palvelurakenteeseen tulee arvioida kokonaisvaltaisesti. Lisäksi lausunnossa todettiin, että kaavan valmisteluaineistosta puuttui riittävä kaupallinen ja liikenteellinen selvitys, mikä vaikeutti vaikutusten arviointia ja edellytti lisäselvityksiä.
Lausunnossa esitettiin myös tarve täydentää kaavaselostusta maakuntakaavan merkintöjen ja määräysten osalta sekä huomioida suunnittelussa laajemmin keskustan elinvoimaisuuden kehittäminen osana kokonaisratkaisua.
Asemakaavamuutosta on tarkennettu liiton antaman lausunnon perusteella.
Uudenkaupungin kaupungin asemakaavamuutokselle asettamina tavoitteina on mahdollistaa kaupungin varikkoalueen muuntaminen vähittäiskaupan keskittymäksi (retail park), parantaa liikenteen turvallisuutta Ketunkalliontien ja Mältintien risteyksessä sekä sopeuttaa rakentamaton kerrostaloalue paremmin maisemaan ja ympäristöön. Nykyinen asemakaava ei mahdollista suunniteltua maankäyttöä.
Luonnosvaiheessa kaavasta saadun palautteen perusteella on laadittu kaupallinen selvitys sekä liikenteellinen tarkastelu. Selvityksissä arvioidaan erityisesti vaikutuksia keskustan erikoiskauppaan ja liikenneturvallisuuteen. Lisäksi kaava-aluetta laajennettiin vähäisesti pelastuslaitoksen kiinteistöön ilman siihen kohdistuvia muutoksia; alue on osoitettu osin viheralueeksi ja kiertoliittymän toteuttamiseen.
Lisätietoja: VIII kaupunginosan kortteleiden 23 ja 37 asemakaavan muutos | Uudenkaupungin kaupunki
Valmistelija/lisätiedot
Heidi Saaristo-Levin, suunnittelujohtaja
Kaisa Äijö, maakunta-arkkitehti
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Heidi Saaristo-Levin, suunnittelujohtaja, heidi.saaristo-levin@varsinais-suomi.fi
Varsinais-Suomen liiton aluesuunnittelujaosto päättää antaa seuraavan lausunnon Uudenkaupungin VIII kaupunginosan kortteleiden 23 ja 37 asemakaavan muutosehdotuksesta:
Kaavaehdotuksessa on laadittu kaupallinen selvitys sekä liikenteellinen tarkastelu, jotka on liitetty kaava-aineistoon luonnosvaiheen palautteen perusteella. Lisäksi kaavaselostuksessa on arvioitu vaikutuksia erityisesti keskustan erikoiskauppaan, ostovoiman siirtymään sekä palveluverkon toimintaan. Kaavaehdotuksessa alue osoitetaan vähittäiskaupan suuryksikön alueena, mutta toteutus pidetään tarkoituksellisesti joustavana eikä tarkkaa mitoitusta sidota yksityiskohtaisesti yksittäisiin kaupan toimialoihin (esim. tilaa vaativa, käyttötavara, erikoistavara). Kaavaehdotuksessa maakuntakaavan keskeiset merkinnät (C-alue, kaupunkikehittämisen kohdealue sekä kaupan mitoitusperiaatteet) on kuvattu selostuksessa. Varsinais-Suomen taajamien, palvelujen ja liikenteen vaihemaakuntakaava, jonka merkintöjä mainitut ovat, on syytä vielä lisätä selostukseen.
Lausunnossa esitetty vaatimus selvitysten laatimisesta on pääosin toteutunut. Vaikutusten arviointi on selvästi aiempaa kattavampaa. Arviointi perustuu kuitenkin osin yleispiirteiseltä vaikuttavaan analyysiin, eikä vaikutusten suuruutta tai kohdentumista esitetä määrällisesti. Selvityksen huomiot eivät ole johtaneet tarkentuneisiin kaupan mitoitukseen eikä laatua tai määrää ohjaaviin määräyksiin.
Kaavaratkaisu perustuu oletukseen, että uusi tarjonta täydentää nykyistä rakennetta eikä suoraan kilpaile keskustan erikoiskaupan kanssa. Ratkaisu on perusteltavissa, mutta siihen liittyy edelleen epävarmuutta. Erityisesti toteutuksen vaiheistus ja toimialajakauma vaikuttavat ratkaisevasti vaikutuksiin, minkä vuoksi kaupan laadun ohjaaminen kaavamääräyksillä ruutukaava-alueen erikoiskauppa huomioiden varmistaisi tasapainoisemman ratkaisun syntymistä. Ilman selvitystä asiaa on vaikea arvioida kaava-aineiston perusteella tarkemmin.
Mitoitukseen liittyvä näkökulma on tunnistettu, mutta varsinainen ohjaus jää yleiselle tasolle. Ratkaisua voidaan pitää osittain perusteltuna joustavuustavoitteen näkökulmasta, mutta samalla se heikentää vaikutusten arvioinnin tarkkuutta. Jatkossa on tärkeää varmistaa, ettei toteutus johda vaikutuksiltaan seudullisesti haitalliseen kokonaisuuteen.
Liikenteelliset vaikutukset on otettu huomioon ja lausunnon vaatimus on tältä osin täytetty. Kestävien kulkutapojen edistäminen jää kuitenkin vielä osin tavoitteelliseksi ilman vahvaa toteutuksellista konkretiaa.
Liitto toteaa, että kaavaehdotus vastaa pääpiirteissään aiemmin esitettyihin huomioihin. Ratkaisu on perusteltavissa, mutta siihen liittyy edelleen epävarmuuksia erityisesti kaupan palveluverkon tasapainon ja keskustan elinvoimaisuuden näkökulmasta. Jatkossa onkin tärkeää, että ruutukaavakeskustan kehittämistä jatketaan rinnakkaisena prosessina ja seurataan ennakoivasti muutoksen vaikutuksia keskustan elin- ja vetovoimaan.