Edustajainkokous, kokous 1.9.2025

Esityslista on tarkastamaton

§ 4 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Perustelut

Varsinais-Suomen liiton perussopimuksen 5 §:n mukaan edustajainkokous pidetään kunnallisvaalien jälkeisen vuoden maaliskuun loppuun mennessä. Maakuntahallitus päättää edustajainkokouksen ajasta ja paikasta.

Vuonna 2015 voimaan tullut uusi kuntalaki muutti kuntavaalien ajankohdan lokakuusta huhtikuuhun ja edustajainkokous on tarkoituksenmukaista kutsua koolle perussopimuksen säännöksestä poiketen syyskuussa.

Kutsu edustajainkokoukseen on toimitettava kirjallisesti jäsenkunnille vähintään kolme kuukautta ennen kokousta.

Jäsenkuntien on kirjallisesti ilmoitettava valitsemiensa edustajien nimet maakuntahallitukselle viimeistään kuukautta ennen edustajainkokousta. Edustajainkokouksen esityslista on lähetettävä edustajille viimeistään neljätoista päivää ennen edustajainkokousta.

Varsinais-Suomen liiton perussopimuksen 7 §:n mukaan edustajainkokous on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet edustajista on saapuvilla ja nämä yhteensä edustavat enempää kuin puolta kaikkien jäsenten yhteenlasketusta äänimäärästä.

Varsinais-Suomen liiton maakuntahallitus on kokouksessaan 23.9.2024 § 148 kohdalla päättänyt, että Varsinais-Suomen liiton edustajainkokous pidetään maanantaina 1.9.2025.

Kutsu edustajakokouksen jäsenkunnille on lähetetty sähköpostilla 29.4.2025. Jäsenkuntien ilmoittamat edustajat sekä heidän äänimääränsä käyvät ilmi liitteestä.

Edustajakokouksen esityslista on lähetetty edustajille 18.8.2025.

Päätösehdotus

Kokous todetaan laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.