Kulttuuritoimikunta, kokous 13.11.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 46 Aurora-mitalin kriteeristön päivittäminen

VSLDno-2023-454

Valmistelija

  • Iina Wahlström, erikoissuunnittelija, iina.wahlstrom@varsinais-suomi.fi

Perustelut

Varsinais-​Suomen liitto myöntää vuosittain Aurora-​mitalin tunnustuksena maakunnan hyväksi tieteen,​ taiteen tai muun kulttuurityön alalla toimineelle henkilölle,​ yhteisölle tai viranomaiselle. Mitali voidaan myöntää myös Varsinais-​Suomesta lähtöisin olevalle,​ valtakunnalliseen kulttuurityöhön merkittävällä tavalla osallistuneelle henkilölle. Aloitteen mitalin myöntämisestä voi tehdä Varsinais-​Suomen liiton jäsenkunta tai maakunnassa kulttuurityötä tekevä toimielin,​ seura tai kuka tahansa varsinaissuomalainen henkilö. Aloitteita voi jättää tiettynä ajankohtana vuodesta ja mahdollisuudesta jättää aloite tiedotetaan erikseen. Annetut aloitteet käsitellään Varsinais-​Suomen liiton kulttuuritoimikunnassa ja päätöksen mitalin myöntämisestä tekee Varsinais-​Suomen liiton maakuntahallitus.

Aurora-​mitalin kriteeristössä on havaittu pientä päivittämisen tarvetta. Lisäksi on kaivattu selkeyttä prosessin kulkuun.
Kulttuuritoimikunta aloitti keskustelun aiheesta jo edellisessä kokouksessaan. Jatketaan keskustelua ja sovitaan mahdollisista toimenpiteistä.

Ehdotus

Esittelijä

  • Iina Wahlström, erikoissuunnittelija, iina.wahlstrom@varsinais-suomi.fi

Iina Wahlström kertaa edellisen kokouksen keskustelua. Sovitaan, miten kriteeristön päivittämisessä edetään.

Päätös

Kulttuuritoimikunta päätti Aurora-palkinnon kuvailun/kriteeristön hienoisesta tarkentamisesta ja täydentämisestä. Ehdotus viedään joulukuun maakuntahallitukseen. Uusittu tekstimuoto kuuluu seuraavasti:

"Varsinais-Suomen liitto myöntää vuosittain Aurora-mitalin tunnustuksena maakunnan kulttuurin hyväksi taiteen, kulttuurityön tai tieteen alalla toimineelle henkilölle, yhteisölle, viranomaiselle, yritykselle tai työryhmälle. Mitali voidaan myöntää myös Varsinais-Suomesta lähtöisin olevalle, valtakunnalliseen kulttuurityöhön merkittävällä tavalla osallistuneelle henkilölle. Aloitteen mitalin myöntämisestä voi tehdä Varsinais-Suomen liiton jäsenkunta tai maakunnassa kulttuurityötä tekevä toimielin, seura tai varsinaissuomalainen henkilö.

Vuodesta 1977 aina vuoteen 2000 asti Aurora-mitaleita jaettiin vuosittain useita. Vuodesta 2000 lukien mitaleita on jaettu vain yksi vuosittain. Poikkeuksena vuosi 2017, jolloin Suomi 100 -juhlavuoden kunniaksi mitaleita jaettiin kolme kappaletta. Aurora-mitali jaetaan vuosittain Varsinais-Suomen liiton järjestämällä Eurooppa-päivän (9.5.) vastaanotolla, jolloin saaja vasta julkistetaan. 

Ehdotuksia Aurora-mitalin saajaksi kerätään esim. verkkolomakkeen kautta. Ehdokkaan nimeämisen ja perustietojen lisäksi kerätään perustelut jokaiselle ehdotukselle. Toimikunta käy saadut ehdotukset läpi seuraavassa kokouksessaan maaliskuussa. Toimikunta voi myös itse ehdottaa saajia. Kulttuuritoimikunta valitsee kaikista ehdokkaista kolme, joista se tekee esityksen maakuntahallitukselle. Maakuntahallitus tekee päätöksen Aurora-mitalin saajasta."