Perustelut
Valonia/Varsinais-Suomen liitto toteutti SCALE UP - User-Centric and Data driven Solutions for Connected Urban Poles -hankkeen 1.6.2021–31.5.2025. Hankkeen rahoittajana oli EU:n horisontti -ohjelma ja sen kokonaisbudjetti oli noin 8,9 miljoonaa euroa, josta Varsinais-Suomen liiton osuus oli yhteensä 232 542,50 euroa. Euroopan unionin rahoitusosuus oli 100 %. Hankkeen pääpartnereina toimivat Antwerpen, Madrid ja Turku ja Varsinais-Suomen liitto toimi hankkeessa Turun paikallispartnerina. Hanketta koordinoi liitossa Valonia.
Hankkeen päätarkoituksena oli edistää Varsinais-Suomen paikallisjunaliikenteen käynnistymistä sekä kehittää malli maakunnan yhteisestä joukkoliikenneorganisaatiosta. Hankkeen aikana toteutettiin mm. useita keskustelutilaisuuksia paikallisjunaliikenteestä, laadittiin Paikallisjunaliikenteen pendelöintipotentiaali - sekä Varsinais-Suomen alueellisen junaliikenteen organisoitumisen ja kustannusten jakamisen vaihtoehdot – selvitykset, toteutettiin paikallisjunien palvelutasokysely sekä liikenneympäristökysely maakunnan asukkaille sekä tehtiin palvelukokeiluja asemanseutujen kehittämiseksi etenkin Loimaan ja Uudenkaupungin asemilla.
SCALE UP -hanke toteutti Varsinais-Suomen liikennejärjestelmäsuunnitelman tavoitteita kestävästä ja vähäpäästöisestä sekä kilpailukykyisestä ja vetovoimaisesta liikennejärjestelmästä ja hankkeen oppeja tullaan edelleen hyödyntämään kun suunnitellaan maakunnallista kestävää liikennejärjestelmää. Kaikki Varsinais-Suomessa toteutetut toimet ja hankkeen opit on koottu yhteen Kohti kestävämpää liikkumista -loppujulkaisussa
Hankkeen toteutuneet kustannukset olivat 220 446,13 euroa. Hankkeen kustannuspaikalle jäi hankkeen päättyessä ylijäämää 23 795,70 euroa. Ylijäämä johtuu siitä, yleiskuluja jyvitettiin hankkeelle vain 11 % myönnetyn 25 %:n sijaan.
Valmistelija/lisätiedot
Heidi Saaristo-Levin, suunnittelujohtaja, etunimi.sukunimi@varsinais-suomi.fi
Riikka Leskinen, toimialapäällikkö, etunimi.sukunimi@valonia.fi
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Jyri Arponen, maakuntajohtaja, jyri.arponen@varsinais-suomi.fi
Maakuntahallitus päättää
1. merkitä tiedoksi SCALE UP-hankkeen tulokset sekä
2. Siirtää hankkeen kustannuspaikalla 7038 olevan ylijäämän hallinnon kustannuspaikalle 2010