Perustelut
Alueiden kehittämisestä ja Euroopan unionin alue- ja rakennepolitiikan toimeenpanosta annetun lain mukaan maakunnan yhteistyöryhmän tehtäviin kuuluu hyväksyä EU:n alue- ja rakennepolitiikan ohjelman alueellinen rahoitussuunnitelma ja siihen sisältyvät painopisteet.
Alueellisessa rahoitussuunnitelmassa kuvataan Suomen alue- ja rakennepolitiikan varojen alueellinen kohdentaminen toimintalinjoittain, erityistavoitteittain ja viranomaisittain seuraavaksi vuodeksi hallintoviranomaisen ilmoittaman maakunnittaisen kulmaluvun perusteella. Varsinais-Suomen kulmaluvut (milj. €) vuodelle 2027 ovat: 1,818 (EAKR ja valtio) ja 3,559 (ESR+ ja valtio) - yhteensä 5,377.
Uudistuva ja osaava Suomi 2021–2027-ohjelman toimintalinjat ja erityistavoitteet Varsinais-Suomessa:
TL 1: Innovatiivinen Suomi, Etelä- ja Länsi-Suomi 67 % EAKR-rahoituksesta
ET 1.1 Tutkimus- ja innovointivalmiuksien ja kehittyneiden teknologioiden käyttöönoton parantaminen
ET 1.2 Digitalisaation etujen hyödyntäminen kansalaisten, yritysten ja julkishallinnon hyväksi
- ei rahoitusta vuonna 2027
ET 1.3 Pk-yritysten kasvun ja kilpailukyvyn parantaminen
TL 2: Hiilineutraali Suomi, Etelä- ja Länsi-Suomi 33 % EAKR-rahoituksesta
ET 2.1 Energiatehokkuustoimenpiteiden edistäminen ja kasvihuonekaasupäästöjen vähentäminen
ET 2.2 Ilmastonmuutokseen sopeutumisen, riskien ehkäisemisen ja katastrofivalmiuden ja -palautuvuuden edistäminen
ET 2.3 Kiertotalouteen siirtymisen edistäminen
TL 4: Työllistävä, osaava ja osallistava Suomi, 92 % ESR+ -rahoituksesta
ET 4.a Polkuja töihin
ET 4.g Uutta osaamista työelämää
ET 4.h Yhdenvertaiseen osallisuuteen
TL 5: Sosiaalisten innovaatioiden Suomi, 8 % ESR+ -rahoituksesta
ET 5.h Turvaverkkoja nuorten tulevaisuuteen
EAKR-rahoituksen osalta Varsinais-Suomeen osoitettava EU:n ja valtion rahoitus on jaettu liitteenä olevassa rahoitussuunnitelmataulukossa Varsinais-Suomen liiton ja Lounais-Suomen elinvoimakeskuksen kesken 50–50 suhteessa. Jako pohjautuu Varsinais-Suomen liiton ja Lounais-Suomen elinvoimakeskuksen asiasta käymiin keskusteluihin.
Verrattuna vuoden 2026 rahoituskehykseen on Varsinais-Suomen liiton rahoitus keskitetty kolmeen erityistavoitteeseen aikaisemman viiden sijaan. Toimintalinjan yksi sisällä on siirretty 0,103 miljoonaa euroa erityistavoitteesta 1.2 erityistavoitteeseen 1.1. Toimintalinjassa kaksi on siirretty 0,090 miljoonaa euroa erityistavoitteesta 2.2 erityistavoitteeseen 2.3
Varsinais-Suomessa Lounais-Suomen elinvoimakeskuksen yritystuet keskitetään eritystavoitteeseen 1.3.
EAKR-toimintalinjaa 3 (Saavutettavampi Suomi) toteutetaan vain Itä- ja Pohjois-Suomen suuralueilla, joten siihen ei osoiteta valtuuksia Varsinais-Suomen rahoitustaulukossa. Varsinais-Suomeen ei myöskään kohdistu toimintalinjan 7 JTF (oikeudenmukaisen siirtymän rahasto) rahoitusta.
Varsinais-Suomessa ESR+-rahoituksen osalta rahoittavana viranomaisena toimii elinvoimakeskus. Liitteenä olevassa rahoitussuunnitelmataulukossa ESR+-rahoitus on näin ollen kohdistettu kokonaisuudessaan elinvoimakeskukselle.
Työ- ja elinkeinoministeriö on pyytänyt maakuntia toimittamaan alueelliset rahoitussuunnitelmat 30.10.2026 mennessä
Valmistelija/lisätiedot
Johanna Mattila, aluekehitysjohtaja
Petteri Partanen, elinkeinopäällikkö
etunimi.sukunimi@varsinais-suomi.fi
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Johanna Mattila, aluekehitysjohtaja, johanna.mattila@varsinais-suomi.fi
Maakunnan yhteistyöryhmä hyväksyy Uudistuva ja osaava Suomi 2021–2027 EU:n alue- ja rakennepolitiikan Varsinais-Suomen alueellisen rahoitussuunnitelman vuodelle 2027.