Perustelut
Auran kunta on pyytänyt 30.9.2025 lausuntoa Auran kunnan Vaistonkujan seudun asemakaavamuutosluonnoksesta 31.10.2025. Kunta on myöntänyt lisäaikaa lausunnon antamiseen.
Asemakaavan muutoksen tavoitteena on selkiinnyttää jo pääosiltaan rakentuneen alueen kortteli- ja katurakennetta. Myytävien pientalotonttien lukumäärä on Auran Asemanseudun taajamassa vähäinen, ja niiden rakentumista halutaan edistää. Vaistonkujan suunnittelutyössä pyritään löytämään katualueelle uusi linjaus, joka parantaa liikenneturvallisuutta ja säilyttää arvokkaaksi todettua rakennuskantaa nykyistä paremmin. Suunnittelualueella voimassa olevat asemakaavat ovat iäkkäitä, eivätkä ne huomioi rakennuskannan suojeltavia arvoja. Alueen rakennuskanta on iältään vaihtelevaa ja kerroksellista, ja siihen sisältyy useita paikallisesti arvokkaita rakennuksia. Asemakaavoituksessa selvitetään rakennus- ja aluekohtaisten suojelumerkintöjen tarpeellisuus.
Kaavamuutosalue sijaitsee Auran taajamassa ja on osayleiskaavassa osoitettu lähes kokonaan taajama-alueeksi (A).
Maakuntakaavassa suunnittelualue on merkitty taajamatoimintojen alueeksi A, jota koskee suunnittelumääräys ”Alueen kehittämistä tulee edistää johdonmukaisella suunnittelulla ja kaavoituksella olevaa yhdyskuntarakennetta täydentäen. Alueen maankäytön kehittämisen, liikenteellisten ratkaisujen ja palvelujen yhteensovittamisen tulee olla taajamakuvaa eheyttävää ja taajamakuvalliset ominaispiirteet huomioivaa.”
Lisäksi aluetta koskee ”Taajamatoimintojen kehittämisen kohdealue: Valtakunnallisesti, maakunnallisesti tai seudullisesti merkittävä, ensisijaisesti kehitettävä, seudullista palveluverkkoa vahvistava alue”, ja suunnittelumääräys: ”Alueen vetovoimaisuutta tulee parantaa turvaamalla alueen palvelut maankäyttöä kehittämällä ja edistämällä palvelujen kestävää saavutettavuutta. Asemapaikkojen yhteydessä alueen maankäyttö ja liikenneverkko suunnitellaan ja mitoitetaan paikallisjunaliikenteen toimintaedellytyksiä suosivaksi ja matkaketjuja tukevaksi. Alueen kehittämisessä tulee turvata luonto-, kulttuuriympäristö- ja maisema-arvot sekä yhtenäisten virkistysalueiden ja ekologisten yhteyksien jatkuvuus.”
Valmistelija / lisätietoja:
Heidi Saaristo-Levin, suunnittelujohtaja
Kaisa Äijö, maakunta-arkkitehti
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Heidi Saaristo-Levin, suunnittelujohtaja, heidi.saaristo-levin@varsinais-suomi.fi
Aluesuunnittelujaosto päättää antaa Auran kunnan Vaistonkujan seudun asemakaavamuutosluonnoksesta seuraavan lausunnon:
Liitto pitää kaavamuutosta kannatettavana ja strategisesti perusteltuna osana Auran kuntakeskuksen kehittämistä. Asemakaavamuutos toteuttaa Auran yleiskaavan tavoitteita, erityisesti kuntakeskuksen elinvoiman, tiivistämisen ja palveluiden saavutettavuuden näkökulmasta. Kaava tukee yhdyskuntarakenteen eheyttämistä ja tarjoaa edellytyksiä monipuoliselle asumiselle ja pienimuotoiselle palvelu- ja työtilatoiminnalle.
Vaistonkujan asemakaavamuutos edustaa johdonmukaista ja tavoitteellista suunnittelua, jossa kunnan strateginen tahtotila, yleiskaavan linjaukset ja yleiskaavaa edeltäneen taajamahankkeen kehittämisnäkökulmat yhdistyvät. Tämä kokonaisuus osoittaa Auran kunnan sitoutumisen hyvän, kestävän ja viihtyisän asuinympäristön edistämiseen. Kaavatyö ei ole irrallinen toimenpide, vaan osa laajempaa kehittämispolitiikkaa, jossa yhdistyvät paikallinen identiteetti, asukkaiden tarpeet ja tulevaisuuden kestävyystavoitteet.
Erityisen myönteistä on, että kaavatyössä on huomioitu myös paikallisesti merkittävä rakennuskanta. Rakennushistorian ja kulttuuriympäristön säilyttäminen ja hyödyntäminen vahvistavat alueen omaleimaisuutta ja vetovoimaa. Tämä lähestymistapa tukee sekä kestävää kehitystä että yhteisöllisyyttä, ja se luo pohjaa identiteetiltään vahvalle ja viihtyisälle asuinalueelle.
Varsinais-Suomen liitto kannustaa Auraa jatkamaan määrätietoista työtä kuntakeskuksen kehittämiseksi. Vaistonkujan kaavamuutos on erinomainen esimerkki siitä, miten paikalliset ja maakunnalliset kehittämistavoitteet voivat kohdata onnistuneesti.